| |||||||
|
|||||||
Kuusi ja pukki hukassaKesä oli ollut normaali sateineen ja poutineen, mutta syksyllä sateet kiusasi elon korjaajia, joten kaikkien syystyöt oli myöhässä. Isällä oli omat murheensa, kun oli jotenkin niin lama-aikaa, että kukaan ei uskaltanut ruveta rakentamaan.Sitähän isä olisi osannut tehdä, kesällä pieniä töitä oli ollut, mutta nyt syksyllä kaikki ihan kuin odotteli talven tuloa. Olisi omassa mökissä remontin tarvetta ollut riittämiin, mutta iso remontti veisi niin paljon rahaa, että velkaa olisi otettava, tokko tuota mistään saisikaan, ainakaan kohtuu korolla. Meidän pihapiiri oli kallioisen ja kivisen metsäisen rinteen varrella. Toinen puoli hienoa hiekkaa, osin oikeaa muuraushiekkaa. Maantien varressa oli sentään muhevampaa pellontapaista, jossa kasvoi perunoita ja juurikasveja riittävästi omiksi tarpeiksi. Kun ei oikeaa työtä ilmaantunut, alkoi isä rakentaa siihen metsän puoleiselle rajalle kiviaitaa. Aitatarpeita oli paikan päällä, kun vain rautakangella käänteli. Isä ei katsonut ”varastavansa”, vaikka kiviä kanniskeli naapurin metsän puoleltakin. Se oli pimeä ja synkkä syksy, kaikki odotteli lunta ja pakkasia, vettä ja räntää saatiin. Kiviaidan tekoa ei kelit haitannut, ennen joulua aitaa oli valmiina pitkä pätkä, mitä pitemmäksi aita tuli ja joulu lähestyi, sen synkemmäksi ja vähäpuheiseksi kävi isä. Lähelle hämärän tuloa hän vielä jouluaattonakin askaroi aidan äärellä. Äidillä oli omat askareensa, lehmän hoito ja lypsyt ja kirnuamiset. Sika oli teurastettu, ja suolattu tiinuun talven varaksi. Kuten näytti, musta joulu siitä sitten tuli, ei lumen häivää missään. Lämmin sumu leijaili aamulla ylös taivaalle. Ankea oli sitten jouluillan tunnelma meidän pirtissä, saunassa oli käyty, ja illallinen katettu. Äiti oli saanut aikaiseksi normaalit jouluruuat. Kinkkua ei ollut pöydässä, tosin sitä ei ollut ennenkään. Herkullinen sian selkä eli kyljyskappale oli paistettu, siitä riitti siivut kaikille. Jäi osa Tapaniksikin. Isä oli kovin vaivautuneen oloinen, ei ruokakaan tuntunut maistuvan. Tavan mukaan kulunut Uusitestamentti oli hänen lautasensa lähellä, ei sitä avattu.
Pöytä olisi ollut vallan äänetön, ellei Aili, joka oli vielä pieni, eikä ymmärtänyt asioiden vakavuutta, kyseli kaikenlaista. Kuten, miksei ole joulukuusta, äiti sai sitten sanotuksi, kun on näin musta joulu, ei kuusta ole, kolmihaarainen kynttelikkö pöydällä vain.
Syönnin jälkeen Aili vielä jatkoi kyselyään, tuleekohan se pukkikaan, kun ei kuustakaan . Ei se tule, sai isä sanotuksi, se meni jo ohi Ikoseepäi. Yritys oli sanoa leikkisällä sävyllä, mutta ei onnistunnu, paremmin ääni oli itkunsekainen. Vähin äänin isä sitten meni sänkyynsä ja asettui nukkumaan, (tai oli nukkuvinaan). Äiti totesi, että isä on nyt väsynyt. Todellisuudessa hän oli masentunut ja romahtamisen partaalla. Kun tunnelma oli se mikä oli, uni oli sitten kaikille paras lääke haavoihin. Äiti nukahti täysissä varusteissaan keinutuoliin, jokin joululehti helmassaan (koiranunta). Kun kaikki tuntuivat vetävän sikeitä, otti hän talvitakkinsa päälleen, porstuan nurkassa oli kirves valmiina ja reittikin tiedossa. Jaakko veljen metsäpalsta oli lähellä Salmelan tien varressa. Siellä hän tiesi kuusia olevan, pienen etsimisen jälkeen sopiva löytyi melkein tien vierestä. Varkaus ei tuntunut painavan mieltä, olkoon se enon joululahja lapsille. Kuljetus vaikeuksien vuoksi äiti oli valinnut pienehkön kuusen, niinpä sitten isän lankusta tehdyssä jalassa oli niin iso reikä, että vuolemattakin sormi vielä sopi samaan reikään. Ei sitten auttanut muu kuin sitoa kuusi latvastaan orteen kiinni, sattui olemaan sopivasti iso naula orressa. Mustalla kengän nauhalla sidottuna kuusi oli tukevasti pystyssä. Muutama kuusenkynttilä oli varattu, ne piti sitoa pakettinarulla oksan haarukkaan, hyvin se vanha konsti toimi. Hovisen antamat muutama kuusenkaramelli, ja Salamelan Mattisetä oli joulun alla poikennut, ja tuonut muutamia punaposkisia omenoita. Ne olivat säilyneet visusti kätkettyinä, olivat nyt juuri tarpeen. Mitään joululametta ei ollut, tähtikin puuttui. Oli kuitenkin jemmassa jotakin tina- ja kiiltopaperin tapaista paperia. Niistä leikkelemällä ja taittelemalla tähti syntyi, kynttilöiden valossa oli ihmeen aidon näköinen. Yö oli jo pitkälle kulunut, kun äiti sai riisuutua ja käydä levolle. Onneksi nukkuivat eri vuoteissa, ettei isä ”suotta” herännyt. Kukonlaulun aikoihin isälle tuli tarve käydä puuseessa. Tullessaan takaisin pirttiin, tunsi hän nenäänsä niin tuoreen pihkan hajun. Niinpä hän pimeässä kopeloi uunin korvalta tulitikkuaskin, iski tulen ja siinä se oli joulukuusi koko komeudessaan. Katsoi niin kauan, että tikku loppui ja piti kiireesti puhaltaa sammuksiin. Isa otti sitten valon kattolamppuun, veti villapaidan ylleen ja puolipitoiset päällyshousut. Oli jo melkein aamukahvin aika, niinpä hän viritteli tulet hellaan ja vettä pannuun ja sen hellalle. Uusi testamentti oli vielä pöydällä, kun me lapset ruvettiin heräilemään, oli kirja hänellä kädessä avattuna. Liekö jouluevankeliumi ollut esillä, tuskin hän näki lukea, näytti että hän oli itkenyt. Kun me kömmittiin ylös vuoteista, ja hämmästeltiin kuusta. Otti isä tikkuaskinsa, ja rupesi sytyttämään kynttilöitä. Puheli hiljaa, että nyt on jouluyön ihme tapahtunut. Samassa kahvipannu kiehui yli, ja kävi aika porina ja rätinä, ennenkö isä sieppasi pannun syrjemmälle. Siihen äitikin heräsi, veti koltun päälleen ja tuli joukkoon. Otti sitten kahvimyllyn ja alkoi jauhaa kahvia, kahvikupit ja leivonnaiset oli jo valmiina pöydällä. Isä otti pannun ja kaatoi vettä omaan kuppiinsa ja lapsille, loppuun veteen äiti laittoi jauhamansa kahvinporot. Rauni ja Martti olivat jo niin isoja, että jouluna saivat kahvia, viimeksi isäkin joi yhden vajaan kupillisen. Illallinen ankea tunnelma oli vapautuneempi, Rauni sai lukea jouluevankeliumin, äiti lauloi virttä enkeli taivaan. Isä pahoitteli kun joulupukki oli jättänyt tulematta, mutta ehkä se seuraavina jouluina tulisi. Lahjoja kuitenkin oli jätetty jokaiselle, vaikka eivät olleet paketissa, tarpeellisia sukkia ja lapasia. Äidille oli iso saali hartioille, ja isälle pitkä punaraitainen kaulaliina. Tosin saali ja kaulaliina olivat saatuja Ruusa-tädin peruja, ei isä sitä muistanut. (Ei mitään puhunut). Päivällä meidän oli sitten määrä mennä lounaalle Kettusuolle Kalle Ekholmin perheen vieraaksi, oli muinakin jouluina oltu. Kettusuon mökki oli vain yhden huoneen käsittävä asumus, lisänä aitta ja kylmää varastotilaa saman katon alla. Mökin tilavuuteen nähden liiankin iso uuni rakennelma oli aina joka jouluksi sivelty liitujauho vellillä vitivalkoiseksi. Tapetit uusittiin joka joulu, liisterillä päivän sanomien parhaat etusivut päivän polttavista tapahtumista monin kuvin. Paras joululahja oli sitten tieto, minkä Ekholm tiesi kertoa. Loppiaisen jälkeen tielaitos aloittaa Vaarussa ison rumpusillan teon, molemmat Kallet arvelivat melkoisella varmuudella pääsevänsä sinne työhön. Reino Koskinen [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2006] |
|