www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

HELMIKUULLA HIENOT PERINTEET

Helmikuu alkaa valoisasti, ainakin almanakan nimet puhuvat valoisuuden puolesta. Jo toisena päivänä helmikuuta juhlimme Aamua ja heti seuraavana päivänä on Valon päivä. Vieläpä neljäskin päivä tarjoaa valoa, on kynttilänpäivä.

Sanoihin valo ja valoisuus liittyy aina mielleyhtymiä jostakin hyvästä ja toivotusta. Jo se, että helmikuulla kuljemme kohti lisääntyvää auringon valoa ja lämpöä, on jokaiselle mieleinen asia. Viime aikoina kuitenkin tavallisuudesta poikkeavat säätilat ovat olleet ihmettelyn ja huolestumisen kohteina kaikkialla maailmassa. Lieneekö jo pitkään ennustettu ilmastonmuutos tapahtunut tosiasia, vai onko esimerkiksi kuluneen syksyn ja alkutalven sää vain tilapäisilmiö? Asiaa pohditaan lehtemme sivuilla useammasta näkökulmasta.

Helmikuulle sijoittuvat monet meidän perinteisistä juhla- ja merkkipäivistämme. Viides helmikuuta vietettävään Runebergin päivään sisältyy nyt hyviä uutisia. Kansallisrunoilijamme vuosien saatossa hiljalleen himmennyt tuotanto on puhjennut uuteen loistokkuuteensa. Se on tapahtunut erityisesti meidän putkilahtelaistenkin omiman aikamme kulttuurivaikuttajan, professori Teivas Oksalan, ansiosta. Hänen aikaisemmat Runeberg-suomennoksensa Hirvenhiihtäjät, Hanna ja Kuningas Fjalar ovat saaneet seurakseen jälleen kaksi uutta kokoelmaa: Runeberg ja Vänrikki Stool 2000-luvulla sekä Idyllejä ja epigrammeja, johon kokoelmaan Oksala on ottanut mukaan myös Horatius-oodeja. Oksala on onnistunut suomennoksissaan niin mutkattomaan tulkintaan, että tavallisellekin lukijalle Runebergin runous avautuu nyt aivan uudella, suorastaan yllättävällä tavalla.

Vanhastaan helmikuun hauskin päivä on ollut laskiaisena. Vaikka mäenlasku onkin muuttunut enemmän rinteiden ja kumpareiden taitolajiksi, niin siitä huolimatta vanha laskiaisperinne mäenlaskuineen on säilyttänyt paikkansa jokavuotisena tapahtumana myös meillä Putkilahdessa.

Helmikuun perinteisten merkkipäivien uusinta tulokasta, ystävänpäivää, vietetään almanakan mukaan Valentinin päivänä. Me putkilahtiset kuitenkin korostamme, että ystävänpäivä voi olla vuoden jokaisena päivänä.

Helmikuun lopetamme komeasti lipun nostolla Kalevalamme ja suomalaisen kulttuurin kunniaksi. On syytä muistaa, että myös oman kylämme monialainen kulttuuri kuuluu tämän juhlinnan piiriin. On suuriarvoinen asia, että joukossamme on henkilöitä, jotka ymmärtävät paikallisen kyläkulttuurin arvon ja sen kauaskantoisen merkityksen ja haluavat tehdä työtä näiden arvojen puolesta. Haluamme tässä yhteydessä kiittää erikoisesti Putkilahden Kyläseuran perustajaa ja sen toiminnan kokoavaa voimahahmoa, Veikko Riikosta, hänen tekemästään arvokkaasta työstä kylämme elinvoimaisuuden, kulttuurin ja perinteen elävöittämiseksi ja säilyttämiseksi nykyisille ja tuleville sukupolville. Aika kultaa uurastuksen.

HELEÄÄ HELMIKUUTA!

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 2/helmikuu 2007 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke