Pertti Mäkelä 27.6.1945 - 14.7.2007

Oppiessani tuntemaan Pertin hän toimi Putkilahden Keskimaan kaupassa myymälänhoitajana. Pertti oli äitini työkaveri ja sen myötä perheemme tutustuivat toisiinsa. Vapaa-aikaakin vietettiin yhdessä; sielujen sympatia oli syttynyt.

Rehellisyydellä ja rohkeudella Pertti meni eteenpäin ja otti aina uusia haasteita vastaan; työ opetti miestä. Pertti osti maapaikan, Korven tilan ja karjaa navettaan. Mosse möyrysi Korven Lehtoniemen ja kaupan väliä. Sitten tuli traktori, kopiton Fergu, ”pässi”, kuten me sitä kutsuimme. Tästä alkoi koneellistuminen Korvella, Pertti jätti kauppahommat ja vaihtoi ammatikseen eläinvälityksen ja kuljetuksen.

Pertti oli reipasliikkeinen mies, homma kävi eikä rohkeutta puuttunut, kun työn epäkohdat tulivat eteen. Hän uskalsi puolustaa eläinten oikeuksia ja toimia niiden puolesta. Hän teki työtä eläinten kanssa koko sydämellään.

Luonto, metsästys ja kalastus olivat Pertille kaikki kaikessa. Mikä omistajan ilme Pertin kasvoilta näkyikään, kun suuri sorsaparvi kävi syömässä miltei portailla. Mikä olikaan hymyillessä, kun oli kaunis koti kauniilla paikalla, rakas vaimo ja lapset. Pertti ei koskaan jättänyt huomioimatta Tarjan panosta. ”Ka, yhessähän myö, Tarjan kanssa”, alkoi moni lause. Eikä sellaista työtä ollutkaan, ettei sitä olisi yhdessä tehty, laudan taapeloinnit, remontit ja teurastukset hoidettiin aina yhdessä, rinnakkain.

Siskolleni Tanjalle Pertti oli kuin kummisetä, toistakymmentä vuotta hän oli joulupukkina, ja sen jälkeen mukana syntymäpäivillä ja valmistujaisissa. Ja se, mitä me aina odotimme, oli Pertin varsin persoonalliset onnittelut: ”Onnen posahuksia”, lausahti Pertti juhliin tullessaan ja halasi karhumaisesti.

Pertti Mäkelä: "Ei niin pitkee pimeetä, ettei päivänvaloo".

Pertti oli huumorimies, mutta kun tuli sen aika, että puhuttiin vakavia, kyynel ei ollut vieras näky miehen poskella. Pertti antoi tunteiden näkyä ja hän pystyi puhumaan kipeimmistäkin asioista.

Pertti rakensi äidilleen kotinsa jatkoksi oman huoneiston, joten mummi sai olla elämänsä ehtoon pojan perheen hoivissa. Myös appivanhemmat Irja ja Sulo olivat Pertille tärkeät ja usein Pertti poikkesi appeaan katsomassa, kun ohi ajoi.

Oivan poika Ilari muisteli, että Onkisalossa eräällä työmaalla isäntä sanoi aina kello 11 aikaan: ”Eiköhän lähdetä katsomaan, mitä Mäkelän repussa täällä kertaa on. Ja siellähän oli: kalkkunanmaksaa, mansikoita, kermavaahtoa ja muita herkkuja. - Näiltä työmailta tuli ne lentävät lauseet, joita perheissämme vieläkin viljellään. Kun joku ihmetteli Pertin notkeutta tellingeillä, Pertti kertoi käyneensä Samulinin tanssikurssin ja hallitsevansa siksi sivuaskeleet. Malliksi Pertti juoksi lankku sylissä korkealla tellingillä ja pyöräytti lannettaan.

Ammatillisia todistuksia Pertillä ei ollut, mutta elämän yliopistosta tuli diplomeja. Pertti ei työtä pelännyt, oli rakkaus, nuoruus, into ja voima, kun työ ja maa kantoi hedelmää, ja ostettiin koneita työntekoa helpottamaan.

Vaikka eläinhommissa sattunut tapaturma vei Pertin eläkkeelle, ei mies hellittänyt; naulapyssy paukkui ja klapikone rouskutti eläkeläiselläkin.

Työllä Pertti itseään paransi ja uusia ideoita syntyi koko ajan.

Lehtoniemeen viritetty klapitehdas toi työmaan omalle pihamaalle.

Hyvää, valoisaa ja lempeää miestä on hieno muistella, suuri on se aukko, jonka Pertti jälkeensä jätti. Tarjalle ovat olleet lohtuna Pertin monet ohjeet ja toiveet siitä, miten asiat tulisi hänen jälkeensä hoitaa, aivan kuin Pertti olisi aavistanut, että hän joutuisi niin pian täältä lähtemään.

Tarjalle, lapsille, sukulaisille ja meille ystäville olkoon lohtuna tämän aidon Putkilahden oman pojan sanat: ”Ei niin pitkee pimeetä, ettei päivänvaloo.”

MAARIT OIKARIN PITÄMÄ MUISTOPUHE PERTIN HAUTAJAISISSA 27.7.2007

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2007]