www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

ITSENÄISYYTEMME 90 - VUOTISPÄIVÄNÄ

Vuoden 2007 viimeiset viikot ovat meneillään. Eletään adventin aikaa. Hoosianna on laulettu ja monenlainen kiire ja touhu täyttää ihmisten elämän. Joulu on lähellä.

Adventtiaikaan sijoittuu myös suomalaisten oma juhla, itsenäisyyspäivä. Suomi juhlii tänä vuonna 90. vuottaan itsenäisenä valtiona. Joulukuun 6. päivä on suuri juhlapäivä kaikille Suomessa kuin myöskin muualla asuville kansalaisillemme. Itsenäisyyttämme juhlitaan monin arvokkain tilaisuuksin kotimaan lisäksi myös ulkomailla, onhan oma isänmaa kaikille rakas ja kallis.

Jo aikoinaan Napoleon totesi:
”Isänmaanrakkaus on sivistyneen ihmisen ensimmäinen hyve.”

Nykyisessä maailmantilanteessa emme voi liiaksi arvostaa kansallista olemassaoloamme. Se on suurimerkityksellinen asia. Maailman eri puolilla käytävien myllerrysten keskellä me suomalaiset voimme olla kiitollisia siitä, että saamme elää rauhallisessa maassa ja kuulua kansaan, jolla on oma kieli ja jota saamme vapaasti käyttää, meillä on myös oma yhteinen kulttuuri, jonka säilyttäminen on arvokas asia kaikille suomalaisille, lisäksi meillä on yhteinen oma historiamme ja voimme iloita monista kansakuntamme saavutuksista, meillä on myös yhteinen kristillinen elämän arvopohja.

Suomi on hyvä maa, jossa voidaan asua ja tehdä työtä luottaen hyvään huomiseen.

Itsenäisyyspäivämme sijoittuminen adventtiaikaan luo juhlinnallemme oman sävynsä. Joulun läheisyys muistuttaa sanomallaan rauhasta ja hyvästä tahdosta kaikkien kansojen kesken. Se sanoma ohjaa oikeaan isänmaallisuuteen kansainvälistyvässä maailmassamme.

JOULUNAJAN ILOA JA RAUHAA JOKAISEEN KOTIIN!

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 12/joulukuu 2007 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke