www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kaisa Heilakka lottana

Kun ajetaan Tammijärveltä Joutsaan, matkan varrelle jää Pappinen. Entisen Tarhasen kaupan kohdalla tien oikealla puolella on Heilakan talo, josta Kaisa on kotoisin. Reinaan hän tuli vuonna 1949.

Elettiin vuotta 1941 kun Kaisa lähti 17-vuotiaana mukaan sotatoimiin. Nyt lähes 67 vuotta myöhemmin esitän hänelle muutaman kysymyksen lottana toimimisesta.

Kuinka sinusta tuli lotta?
Kevättalvella 1941 aloin miettiä liittymistä lottiin, ehkä sisarieni vaikutuksesta. Sitten koulun lukukauden päätyttyä liityinkin Joutsan lottiin ja kesäkuussa 1941 joukko uusia lottia antoi juhlallisen lottalupauksen Joutsan kirkossa. Niin tulin hyväksytyksi Lotta Svärd -järjestöön.

Minkälaisen koulutuksen sait tehtävään?
Kesäkuussa 1941 osallistuin Lahdessa pidetylle lottakurssille (kuva vasemmalla), jossa oli monia muitakin joutsalaisia ja luhankalaisia lottia.

Kurssi loppui kuitenkin kesken kun jatkosota alkoi 22.6. Kesällä olin vielä mukana Joutsan kirkolla Huttulan talossa ilmavalvontakoulutuksessa.

Missä toimit lottana ja kuinka kauan?
Toimintani lottatehtävissä kesti vuoden 1941 loppuun. Ensin olin Simpeleellä ilmavalvontalottana ja sitten puhelinpäivystyksessä ilmavalvontakeskuksessa Elisenvaarassa. Kotiin palasin joulun edellä, koska koulun oli määrä alkaa toimia jälleen tammikuussa 1942.

Elisenvaara oli Viipuri-Sortavala radan asema ja se oli pahasti pommitettu. Vuoden 1944 jälkeen se jäi Neuvostoliiton puolelle. Simpele on edelleen Suomea.

Mitä muistoja sinulla on niiltä ajoilta päällimmäisenä?
Onhan niitä muistoja. Jäi mieleen, miten tuli tieto Viipurin takaisin valtaamisesta 29.8. Teimme matkaa kuorma-autolla Karjalaan jossain rajan pinnassa. Autolavan täyteinen lottajoukko päästi tällöin riemuhuudon.

Nimipäiväsankarit koolla Elisenvaarassa 25.11.1941. Heilakan Kaisa toisena oikealla.

Toinen muisto liittyy marraskuun 25. päivän nimipäivän viettoon Elisenvaaran IVAKissa (ilmavalvonta-aluekeskus). Joukossamme sattui olemaan kuusi päivänsankaria. Jostain haalittiin leivonta-aineita, leivottiin pullat ja teetarjoilu järjestyi. Ivakin isoimmassa huoneessa leikittiin sitten sokkosillaoloa ja hippaa. Ivakin päällikön luutnantti Karhun ’määräyksestä’ jokainen sankari oli saatava hipaksi. Se oli menoa se!

Ja vielä pieni tapaus, joka liikutti syvästi minua Sisä-Suomen rauhalliselta maaseudulta tullutta tyttöä. Tein kotiin lähtöä kun eräs Laatokan rantamilta kotoisin oleva lottatoveri kysyi, saisiko hän ostaa minun tyynyni, jota olin juuri pakkaamassa reppuuni. Annoin sen hänelle.

Mitä näin vuosikymmenten jälkeen ajattelet lottatoiminnastasi?
Lottakomennukseni tuntuu merkittävältä ajalta elämässäni. Olivathan kokemukset ainutlaatuiset ja avarsivat näköalaani. Sain olla minäkin mukana kansakunnan suurissa vaiheissa.

REINASSA, 9.12.2007
MUISTIIN MERKITSI ANNELI, KAISAN TYTÄR

JK. Montakohan lottaa löytyy Putkilahdesta – vakituisista asukkaista ja kesäasukkaista? Yhden ainakin tiedän. Haastan heidät kaikki mukaan kertomaan oman tarinansa – tai vastaamaan noihin äidilleni esittämiin kysymyksiin tässä Kylälehden sivuilla!

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke