www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

KÄSITÖISTÄ HUVI JA HYÖTY

Suomalaiseen elämäntapaan on aina kuulunut omatoimisuus; itse on tehty kaikki se, mitä on osattu. Kätten töitä on arvostettu.

Siihen aikaan, kun televisioita ei vielä ollut, käsitöiden teko kuului luonnollisena osana jokaisen kodin arkeen. Käsitöitä tehtiin oman kodin ja perheen tarpeita varten. Kangaspuissa kudottiin kodin monenlaiset tekstiilit: verhot, pöytäliinat, lakanat, pyyhkeet ja matot, samoin valmistettiin myös ryijyt, raanut, peitot ja poppanat. Puikkoja ja virkkuukoukkua käyttäen syntyivät perheenjäsenille lämpöiset asusteet sekä toinen toistaan kauniimmat pitsiliinat ja sängynpeitteet.

Käsityön aloittaminen vaati entisaikaan paljon etukäteistyötä. Materiaalit hankittiin omina tuotteina kasvattaen pelloilla pellavaa ja lampaita elätettiin villansaantia varten. Ennen kuin pellavansiemen muuntuu langaksi, siihen vaaditaan hyvin monia erilaisia työvaiheita. Samoin lampaasta keritty villa tarvitsee paljon taidokasta käsittelyä ennen lankavyyhdeksi muotoutumistaan.

Nykyään käsitöiden teko on huomattavasti helpompaa, sillä kaupoista saa ostaa kaiken tarvitsemansa materiaalin valmiina. Tämän päivän ihmisille käsityönteko on harrastusluonteista ajankulua. Moni tekee käsitöitä varsinaisen ansiotyönsä vastapainoksi; tuntuu hyvältä vapauttaa ajatukset hetkeksi päivän paineista ja rentoutua mieleisen käsityön parissa. Käsityön teko tuottaa mielihyvää, koska työn tulos ja edistyminen on heti konkreettisesti nähtävillä.

Itse tekemillään käsitöillä voi saada aikaan myös taloudellista säästöä. Suunnitteluun kykenevät käsityöntaitajat onnistuvat omin käsin luomaan pukeutumiseensa tyylikästä yksilöllisyyttä. Samoin luova ihminen voi kaunistaa kotinsa monilla itse valmistamillaan idearikkailla kättensä luomuksilla.

Hieno tapa on tehdä käsitöitä lahjaksi. Moni pehmeä paketti löytyykin joulun aikaan pukinkontista ja useita myyjäispöytiä komistavat lukuisat käsityötaidon näytteet. Lahjaksi saatu käsityö muistuttaa antajastaan, se on viesti välittämisestä.

PIDETÄÄN YLLÄ KÄSITYÖPERINNETTÄ!

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 2/helmikuu 2008 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke