www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Painettu kylälehti on harvinaista ylellisyyttä

Kylistä löytyy internetissä kaikenlaista kamaa, mutta 15 vuotta harrastajavoimin julkaistu painettu kylälehti on nykypäivänä harvinaista ylellisyyttä.

Putkilahtelaisten on syytä olla iloisia ja ylpeitä omasta kylälehdestä, sillä sellaisen tekemiseen liittyy niin paljon vaivaa sekä taloudellisia ja teknisiä ongelmia, että harva sellaiseen ryhtyy. Onneksi Putkilahdesta on löytynyt jatkajia Perttulan veljesten aloittamalle työlle. Tiedän, ettei se ole aina ollut helppoa.

Putkilahden kylälehti toimii parhaimmillaan kunniakkaasti alueella, jota nykyisin myös kansalaisjournalismiksi kutsutaan. Mikä tahansa nettikirjoitus ei suinkaan ole kansalaisjournalismia, joka edellyttää tiettyä ammatillista näkemystä ja laatua.

Lehdessä on myös ollut kirjoittajia, joilla on ollut sanottavaa. Päätoimittaja Aune Turunen on tehnyt varmasti paljon työtä kirjoittajien värväämisessä, joiden joukosta olen usein ilokseni löytänyt vanhoja tuttuja ja jopa koulutovereita.

Putkilahden kylälehti toimii nykyisellään varsin hyvin nykyisten ja entisten putkilahtelaisten yhdyssiteenä. Lehdelle ominaisinta materiaalia mielestäni ovat henkilöjutut ja erityisesti haastattelut, sillä vain ihmisten kautta kylälehti voi elää ja hengittää omassa ajassaan.

Sen sijaan erilaisten asiantuntijoiden omasta näkökulmastaan laatimat kirjoitukset eivät useinkaan ole erityisen luettavia ja ne olisikin mieluimmin puettava esimerkiksi haastattelun muotoon. Se vaatii tietysti toimitustyötä ja tiedän hyvin, että tällaiset kirjoitukset menevät useimmiten sellaisenaan ammattimaisesti tehtäviin pitäjälehtiinkin..

Harkita voisi myös sitä, pitääkö kaikkia kylän tapahtumia käsitellä kylälehdessä jälkikäteen uutisluontoisesti, kun lehti ilmestyy sentään vain kerran kuukaudessa. Näiltä osin kysymys on jutun näkökulmasta, jonka keksiminen on kenties toimittajan olennaisin ja vaikein tehtävä.

Olen kaivannut kylälehdestä jonkinlaista yleisön osastoa tai ylipäänsä keskustelua. En esimerkiksi muista, että lehdessä olisi ollut yhtäkään kantaaottavaa kirjoitusta Korpilahden Jyväskylään liittymisestä, jonka uskon sentään olleen jonkinlainen kiistakysymys.

Kylälehdessä voisi olla myös nykyistä enemmän muistelusten lisäksi pakinan tai kolumnin tyyppisiä kirjoituksia, joissa otettaisiin kantaa ajankohtaisiin asioihin. Tiedän jälleen vastaväitteen: on vaikea saada ketään ottamaan riippakivekseen ainakaan säännöllistä omaa palstaa.

Ruohonjuuritason lehdelle on ominaista ennen kaikkea välittömyys. Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle toimitettua ja lehdessä voi olla kaikenlaista asiaa. Tavoite on silti pidettävä korkealla.

Juhlien jälkeen lehden tekijöiden on käytävä taas työhön. On ideoitava ja tehtävä juttuja, valittava kuvat ja erityisesti kansikuva, soiteltava luvattujen juttujen perään, taitettava aineisto siistiksi ja helposti luettavaksi kokonaisuudeksi ja saatava vielä sivut ajoissa painoon. Siinäpä on stressin aihetta, mutta kerta toisensa jälkeen huikaiseva kokemus: me tehtiin se taas!

Parhainta onnea 15-vuotiaalle Putkilahden kylälehdelle ja tsemppiä sen tekijöille, joiden tehtävä ei aina ole kiitollinen.

ESKO RIIKONEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke