Tuula Tikanderille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali

Tuula on syntyjään Putkilahden Korospohjasta Huvilan tilalta, Kustaa ja Aili Tikanderin tytär. Tuula syntyi 1950-luvulla ja varttui ja kävi koulun Putkilahdessa ja Korpilahdella sekä peruskoulun jälkeen Suolahdessa kansanopiston. Kotona riitti kesäisin töitä mansikkamaalla ja puutarhassa, mutta talvisin ei sopivia töitä ollut tarjolla työuraansa suunnittelevalle nuorelle.

Niinpä Tuulakin joutui miettimään, mitä sitä isona tekisi. Mielessään hän vertaili vanhempien sisariensa ammatinvalintoja. Vanhin sisar oli kouluttautunut kaupalliselle alalle ja seuraava sairaala-alalle. Kun kuunteli molempien sisarten kertomuksia heidän töistään, alkoivat sairaalan työt kiinnostaa Tuulaa entistä enemmän. Sairaalaan töihin pääsyn esteenä oli kuitenkin vielä liian pieni ikä, sillä sairaalassa vaadittiin vähintään 18 vuoden ikää, joten aikaa piti saada kulumaan. Niinpä Tuula lähti kotiapulaiseksi perheeseen ja samalla keräämään kokemuksia kodin ulkopuolella työssäolosta.

Täytettyään 18 vuotta Tuula pääsi Joutsan aluesairaalaan harjoittelijaksi. Työ sairaalassa alkoi tuntua odotusten mukaiselta ja piti alkaa miettiä mahdollisuuksia eteenpäin. Tuulan sisar Leena oli töissä hoitajana Helsingissä Meilahden sairaalassa ja hän tiesi, että Helsingin sairaaloissa oli pulaa henkilökunnasta ja harjoittelijoita myös otettiin töihin. Leena houkutteli Tuulan Helsinkiin luokseen asumaan ja töitä etsimään.

Tuula pääsikin heti Koskelan sairaalaan hoitajaksi. Hän viihtyi hyvin Koskelassa ja osastolla ja oppi nopeasti talon tavat. Hänestä pidettiin ja ajateltiin saatavan pysyvää työvoimaa pitkäksi aikaa, niinpä sairaalan asuntolasta löytyi myös Tuulalle asunto.

Hoitajan työ sairaalassa oli mielekästä ja toisaalta raskasta, potilaat olivat Koskelassa pääsääntöisesti varsin iäkkäitä. Tuulaa alkoi kiinnostaa jatko-opiskelu. Sopivan harjoitteluajan jälkeen hän pääsikin apuhoitajakouluun. Koskelasta opiskelemaan lähtiessä esimiehet houkuttelivat Tuulaa tekemään vapaa- ja loma-aikoina sijaisuuksia ja tuurauksia heillä, koska sopivista sijaisista oli kova pula. Kun lupautui sijaisuuksiin, niin kouluajan sai asua sairaalan asunnossa ja sairaalan henkilökunta odotti saavansa koulutetun apuhoitajan töihin koulun jälkeen pysyvästi töihin. Tuula olikin Koskelassa töissä opiskelun jälkeen jonkin aikaa, mutta alkoi kaivata vaihtelevampaa työpaikkaa ja haki töihin Helsingin Yliopistolliseen Keskussairaalaan, HYKS:n, sisätautien osastolle vuonna 1977. Nykyään Tuula toimii osastolla, jossa hematologia on erikoisalana. Siellä hoidetaan akuuttiin leukemiaan sairastuneita potilaita, joiden ikähaitari alkaa 18-vuotiaista, joten potilaiden huolet ja tuskat ovat varsin monenlaisia, koska elämän jatkuvuudesta ei ole selvää näkemystä.

Tästä sairaalasta tulikin Tuulalle pysyvä työpaikka, jossa hän on ollut jo yli 30 vuotta töissä. Työssään Tuula viihtyy hyvin ja hän toteaakin: "Hyvä työyhteisö ja joustavuus ovat tärkeitä raskaassa työssä. On tärkeää, että pystyy itse vaikuttamaan omaan työhönsä ja tehtäviinsä."

Useita kertoja vuodessa Tuula käy Korospohjassa syntymäkodissaan äitiään katsomassa ja lataamassa akkujaan lomillaan sekä pidennetyillä viikonloppuvapaillaan.

Syksyllä 2007 HYKS:n klinikan ylihoitaja päätti hakea Tuulalle osaston vastuuhenkilöiden perusteidean pohjalta kyseistä mitalia. Mitalin myöntämisen perusteina olivat:

"Tuula on poikkeuksellinen hoitaja. Hän on pitkän työuransa aikana kartuttanut itselleen mahtavan ammattitaidon. Ammattitaidon lisäksi hän yhä edelleen vuodesta toiseen kohtaa potilaan ja heidän omaisensa ainutkertaisina ihmisinä. Tuula on omahoitajana tehnyt merkittävää työtä tukien vakavasti sairaita potilaita ja heidän omaisiaan. Tuulaa voi hyvin kuvata saattohoidon mestariksi. Hän seisoo potilaan vierellä loppuun asti. Työyhteisössä Tuulan tiedetään huomaavan ja tekevän asioita jo ennen kuin muut älyävätkään edes ajatella asiaa. Tuulan rinnalla huonokuntoisen vuodepotilaan hoito on mykistävää. Tuulan jokaisesta ihmisenliikkeestä ja tavasta, miten hän kohtelee ja koskee potilasta huokuu syvä kunnioitus jokaisen ainutkertaisuuteen. Tuula saa usein kiitosta työstään ja hän on vuosien varrella ollut monen hoitajasukupolven malli potilaskeskeisen hoitotyön toteuttamiseksi."

"Vaikka arvostankin saamaani mitalia, ei mikään korvaa potilaalta tullutta suoraa palautetta, eikä sen tarvitse olla mikään suuri, se voi olla pieni ele tai kiitos tai mikä parasta, potilaan paraneminen vakavasta sairaudesta", kertoo Tuula.

SIIKANIEMESSÄ PÄÄSIÄISENÄ 2008
LEENA JOKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2008]