www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Mietteitä 50-vuotis -luokkakokouksen jälkeen

Hurautan vanhalla pakettiautollani Korpilahden satamaan, hyppään alas ja suuntaan posket jännityksestä punoittaen kohtalaisen ikääntyneen näköiseen ihmisjoukkoon. Katselen epäluuloisesti ympärilleni. Tunnenko ketään suoralta kädeltä vai ryhdynkö arvailemaan. Tai annanko heti periksi ja kysyn lähimmältä harmaapäältä: ”Kukas sinä nyt sitten oletkaan?” Onneksi näen Päkin Railin ja Hannun, joiden kesämökki on Putkilahdessa ja joita tapaan aina muutaman kerran kesässä. Ja tiedän senkin, että Raili on pistämättömällä organisointitaidollaan huolehtinut koko luokkakokouksen järjestelyistä. Varannut Alkio-opiston rantasaunan, hoitanut ruokailut valmiiksi, järjestänyt käynnin hautausmaalle entisen rehtorimme, Terttu Merisalon ja kolmen jo maallisen matkansa päättäneen luokkatoverimme haudoille. Railin (os. Salminen) sukujuuret ovat Putkilahdessa, äiti oli Uitosta ja isän äiti Ikaasta lähtöisin. Siksi Raili tuntuu ihan oikealta putkilahtiselta, joiden tapaamisesta tässä on tarkoitus kirjoitella. Tosin Railikin on ollut sydämeltään aina putkilahtinen ja niinpä haave toteutuikin, kun Päkit ostivat Rantasen Kertun kotitilasta mökkitontin ja rakensivat sinne oman kiintopisteen. Kouluaikaan Raili sai asua kotonaan Ikolanmäellä päinvastoin kuin me muut, Eila Pynnönen, nyk. Rasia, Lea Saarinen, nyk. Heikinoja ja Reijo Heinonen sekä minä, joka en vielä keskikouluaikaan asunut täällä vaan Puolakan Vanhanpäässä. Me muut asuimme osittain tai kokonaan kortteerissa, joista jokaisella on lukemattomia hauskoja tarinoita.

Putkilahden daamit luokkakokouksessa: ylh. Eila Rasia os. Pynnönen, Lea Heikinoja os. Saarinen, Anneli Koivu os. Allonen ja Raili Päkki os. Salminen.

Oma yhteneväinen tarinansa oli kaikilla Putkilahdesta koulua käyneillä linja-automatka Korpilahden kirkolle. Maanantaiaamuna lähtö kuuden kieppeillä tai huonolla kelillä jo varmuuden vuoksi sunnuntai-iltana. Vaarun mäet olivat vielä siihen aikaan Suomen suurimmat maantiemäet, joten linja-auton pääseminen vuorten laelle ei ollut mikään itsestään selvyys. Jos vauhti hyytyi kesken, joku kävi kiireesti työntämässä kiilan pyörän alle, lastia vähennettiin lapset ensin –periaatteella. Vanhimmat ja huonokuntoisimmat saivat jäädä autoon istumaan. Tällä järjestelyllä yleensä selvittiin, tosin joskus Tonttariksi kutsuttu mies lähti jo aamuyöstä aukaisemaan tietä linja-autolle lapion ja harjan kanssa. Sama jännitys toistui lossilla. Lossimatkan pituus oli vielä silloin parisen kilometriä. Jos lossiväylä oli jäässä, taas tyhjennettiin auto, matkustajat saivat terveellisen liikuntatuokion kävelemällä yli ja auto ajoi tyhjillään. Tai sitten auto jäi rannalle ja matkustajat kuljetettiin hevospelillä yli ja toinen linjapiili odotti toisella rannalla. Onneksi siihen maailmanaikaan kukaan ei tuntenut käsitettä minuuttiaikataulu.

Eilaa erityisesti hymyilytti muisto siitä, kun hänen täytyi joka viikko viedä 4 litran maitokannulla maitoa kortteeriemännälle. Ainakin maito pysyi kylmänä, jos joutui kävelemään sekä Vaarun että Kärkisten ”kuntoreitin”. Me varmaan kaikki veimme emännillemme osana kortteerimaksua joitakin ruoka-aineita: maitoa, voita, kananmunia, jopa kahvia, koska kahvi oli alkuvuosina vielä kallista ja vaikeasti saatavaa nautintoainetta. Asuntona ei suinkaan ollut omaa huonetta vaan jokin soppi, johon tehtiin tilapäinen vuode. Eila ja Lea asuivat pari vuotta kämppäkavereina hautausmaan tien varressa Pesosilla, jossa heillä oli nukkumatilana pienenpieni alkovi isäntäväen kamarin peräosassa. Tytöt pysyivät sängyssä siihen asti kun isäntä poistui ja illalla putkahtivat peitteen alle ennen kuin isäntäväki itse tuli nukkumaan. Samaa tasoa se asuminen oli meillä jokaisella. Vasta kahtena viimeisenä vuonna minäkin asuin komeasti omassa huoneessa yhdessä Ikaan (Lehkosen) Ritvan kanssa Laina Reivilän luona. Vilkkaina tyttöinä teimme yhtä sun toista hölmöyttä, ei toki siihen aikaan kuitenkaan mihinkään pahuuteen, kuten tupakan polttoon tai kaljan juontiin asti kenenkään mielikuvitus yltänyt. Kerran minulta kaatui mustepullo Laina-tädin pöytäliinalle ja tiesin saavani pahanlaiset moitteet asiasta. Olin jostakin kuullut, että virtsalla saa musteen lähtemään. Siispä emme tyhjentäneet yöastiaamme pariin päivään ja upotimme pöytäliinan sankoon. Muste ei kylläkään lähtenyt, mutta haju oli sanoinkuvaamaton, joten saimme nuhteet molemmista.

Reijo Heinonen ei päässyt kokoukseen, joten haastattelimme Eilan kanssa häntä puhelimitse. Päällimmäiset muistot hänelläkin liittyivät kortteeriasumiseen. Ensimmäisessä paikassa hän joutui joka aamu nousemaan neljältä isäntäväen kanssa navettatöihin. Muutenkin kuri oli ankara, ja nukkumaan mentiin jo klo 7 illalla. Yhdessä kortteeripaikassa Reijo joutui asumaan viikon yksin ja hoitamaan taloutta. Muuten sujui hyvin, mutta eräänä päivänä Reijo unohti akvaarion lämmityksen päälle (ajastinta ei ilmeisesti ollut silloin vielä olemassa) ja niinpä iltapäivällä kalakeitto oli melkein valmista, kaikki akvaariokalat olivat kuolleet ja kelluivat mahat pystyssä. Tämä isäntäväki oli kuitenkin onneksi ymmärtäväistä ja toruilta vältyttiin.

Yksi meidän tyttöjen mieliin jäänyt tapahtuma oli Eilan 17-vuotisjuhlat Martti Ikosen yläkerrassa, jossa Eilallakin oli jo oma huone. Simaa juotiin, Eilan hyviä leivonnaisia syötiin ja kikatettiin niin kuin vain sen ikäinen tyttöporukka osaa tehdä. Eilan muistivihkoon kirjoitettiin haaveellisia ja ihanteellisia muistoja, joista tässä Lean näyte:

14.4.-57
Oi Eila, sä parhain ystävä mulle
oot ollut päällä maan.
Sitä palkita en ole voinut mä sulle.
Mä toivon vaan,
ettet sä mua unhoittaa koskaan vois,
vaan että sun sydämes kammioissa
pieni sija mullekin ois.
toivoo Lea

Niin, mitä meistä sitten isona oikein tuli? Itse olen vähän sarkastisesti todennut, että en oikein koskaan tiennyt, mitä minusta tulee. Nyt tiedän: Minusta tuli onnellinen eläkeläinen. Vähän samalla tavalla on käynyt muidenkin luokkatovereiden. Reijo Heinonen toimi opettajana yli 40 vuotta, mikä melkoinen elämäntyö ja vielä koko työura samassa kunnassa, Posiolla. Lisäksi luottamustehtäviä, yhteiskunnallisia harrastuksia, erämaaelämää ja tyytyväinen eläkeaika päätteeksi.

Eila Pynnönen haaveili nuorena myös opettajan urasta ja päätyikin sitten kouluun. Mutta ei opettajaksi vaan tehtävään, jossa on ajoittain rehtoriakin tärkeämmässä asemassa. Kanslistina, opintotoimiston hoitajana, opintosihteerinä Vantaalla. Ainakin minun entinen rehtorini sanoi, että ilman kunnon kansliahenkilöstöä hän olisi ihan avuton. Nyt eläkkeellä Eila asuu kesät miehensä kanssa taiten vaalitussa ihanassa vanhassa suvun henkeä ja perinnettä huokuvassa talossa Tammijärvi-Luhanka –tien varrella. Talon säilyttäminen ja hoitaminen on Rasian perheeltä upea kulttuuriteko, jota olen harvoin nähnyt.

Lea Saarinen työskenteli osuuspankeissa ensin Tammijärvellä ja Luhangassa, sitten Joutsassa ja on nyt yhtä iloinen ja onnellinen eläkeläinen kuin me muutkin. Hän harrastaa sosiaalista toimintaa vanhusten ja lasten parissa, ja käy silloin tällöin Putkilahdessa veljensä Oiva Saarisen luona, joten siteet entiseen kotikylään ovat säilyneet kiinteinä.

Railin elämä on ollut monivaiheinen. Korpilahdella muistetaan ehkä parhaiten hänen toimintansa kunnallispolitiikassa. Muuramen kunnan taloustoimistossa palkkoja laskiessa jotkut asiakkaat olisivatkin kuulemma leikillisesti toivoneet palkkojen nostamista eikä vain aina laskemista. Railin positiivinen temperamentti ja organisaatiokyky pääsivät varmaan parhaiten oikeuksiinsa Kuntien Eläkevakuutuksen palveluksessa, kun hän kiersi ympäri maata luennoimassa eläkevakuutuksista.

Minä, Anneli, muutin Putkilahteen vasta lukioaikana, vuonna 1960. Siitä lähtien -–pahinta työelämän ja pienten lasten aikaista kiirettä lukuun ottamatta – olen ollut henkeen ja vereen Putkilahti-ihminen. Kyllähän Pohjanmaalla Teuvan kunta on rakas ja hyvä työpaikka ollut, ja monta sataa oppilasta on käsieni läpi kulkenut joko englantia vähän oppineina tai ilman mokomaa painolastia, mutta tänne silti olen aina palannut. Täällä on hyvä olla, multaa varpaiden välissä ja päivänkakkara korvan takana voi parantaa maailmaa Hiirolan Mairen ja muiden vanhojen ystävien sekä uusien tuttujen kanssa.

KESÄTERVEISIN ANNELI KOIVU YHTEISTYÖSSÄ EILA RASIAN, LEA HEIKINOJAN, RAILI PÄKIN JA REIJO HEINOSEN KANSSA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke