www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

ARVOKAS LEIPÄMME

”Leipä se on, joka miehen tiellä pitää” sanonnalla tarkoitetaan nimenomaan ruisleipää. Perinteinen suomalainen ruisleipä on ainutlaatuista herkkua, jota ei muualta maailmasta löydä. Jäljitelmiä leivälle kyllä löytyy jos vaikka kuinka monenlaisia, mutta se ainoa oikea leipä löytyy vain Suomesta. Suomalainen ruisleipä on ollut se voiman antaja ja terveyden ylläpitäjä, joka on kautta aikojen tuonut ”ruista ranteisiin” ja näin pitänyt miehen tiellä. Se on varmasti totta, mutta taitoa ja osaamista on myös aina tarvittu niin rukiinviljelyn kuin muunkin ruuanlaiton suhteen. Tosin tämän päivän ihmisiltä ovat useinkin entisajan taidot unohtuneet niin kuin on monesti käynyt kotoisen leivän arvostuksellekin. Nykyihminen tietää kyllä, mikä on Ruisrock, mutta tietääkö se, mitä kaikkea sisältyy esimerkiksi rukiin viljelyyn, jauhoihin ja vaikkapa ruisleivän tekemiseen?

Oikealla tavalla valmistettu ruisleipä sisältää runsaasti terveydelle edullisia vaikutuksia. On väärä luulo, että ruisleipä olisi lihottavaa, päinvastoin, se ei lihota. Se, mitä leivän päälle pannaan, voi sen tehdä. Sananparressa sanotaan: ”Se oh hävitön näläkä jok ei leivällä lähe.” Leivällä on todellakin se mainio ominaisuus, että nälkä ei heti yllätä. Näin elimistö saa tarvitsemaansa energiaa, joka antaa uutta voimaa jaksamaan.

Kyseenalaistaa sopii, voisiko kaupan leipien pitkäkään tuoteselostelista taata sellaista leivän ravintoarvoa jota on kotona leivotussa ruisleivässä, siihenhän ei tarvita suolan lisäksi mitään muita lisäaineita tai erikoislisiä. Kunnon kotoinen ruisleipä syntyy aina suomalaisen pellon rukiista. Näin sateisena viljan korjuuaikana olisi hyvä, jos ruis olisi riihikuivattua, silloin leivän maku ja aromi olisivat täysin vertaansa vailla olevia. Riihiä tuskin enää montaakaan Suomesta löytyy, joten kuivatus on tehtävä koneellisesti. Jauhojen hyvälaatuisuus on avainasia leivonnan niin kuin muunkin ruoanlaiton suhteen. Leivän onnistumiselle on lisäksi tärkeätä, että taikinajuuri on sopivan hapanta, tästähän leipä makunsa saa. Erittäin suuri merkitys leivän kunnolliselle kypsymiselle on uunin lämpötilalla, sen pitää olla juuri sopiva.

Leiväntekotaito on enää harvojen taitajien käsissä. Putkilahdesta heitä vielä toki löytyy useitakin. Leivänteko on arvokas taito, jonka soisi säilyvän kodeissamme. Perinne tulisi säilyttää tulevillekin sukupolville. Se olisi sitä oikeaa suomalaisuutta, josta voisimme olla tosissamme ylpeitä. Järkevää olisi myös totuttautua valitsemaan ruokakoriinsa puhtaita ja maukkaita kotimaisia viljatuotteitamme ja opetella käyttämään niitä jokapäiväisessä kodin ruokataloudessa.

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 9/syyskuu 2008 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke