www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Opettaja Kaisa Reina 85 vuotta

Joutsan Pappisissa 25.11.1923 syntynyt Kaisa Reina (o.s. Heilakka) toimi Putkilahdessa opettajana lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Hän valmistui opettajaksi Jyväskylän Kasvatusopillisesta korkeakoulusta vuonna 1945, jonka jälkeen hän toimi opettajana aluksi Joutsassa ja myöhemmin Tammijärvellä. Avioiduttuaan Pentti Reinan kanssa vuonna 1949 hän muutti Putkilahden Reinaan. Perheeseen syntyi neljä lasta. Vuonna 1955 Kaisa Reina sai opettajan viran Putkilahden koulussa, jossa työ jatkui eläkeikään, vuoteen 1983 saakka.

Kaisa Reinan elämänkatsomuksesta heijastuu vilpitön uskonnollinen vakaumus. Tätä vakaumusta on täällä kunnioitettu. Hän on ollut kylämme ihmisten elämässä turvallisena myötäeläjänä niin ilon kuin surun päivinäkin. Hänen puoleensa on käännytty useasti silloin, kun on tarvittu puhujaa seurakunnan järjestämiin moniin eri tilaisuuksiin tai varsin lukuisiin perhejuhliin, kuten hautajaisiin ja syntymäpäiville. Hänen puheestaan löytyy aina syvällistä omakohtaista pohdintaa ja lämmintä, lohdullista sanomaa, joka koskettaa kuulijaansa syvältä.

Kaisa Reina

Kaisa Reinan 85-vuotispäivän lähetessä pyysimme häneltä muutamia uskonelämään liittyviä ajatuksia.

Mistä usko Jumalaan tulee?
– Raamatussa sanotaan, että usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)

Eräs laulu puolestaan kertoo näin: ”Uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa. Sitä ansaita ei töin ja toimin, Jumala sen meille lahjoittaa.”

Tuntuu hyvin helpolta. Kuitenkin ihmissydämessä voidaan käydä ankaraakin kamppailua. Onnellinen se, joka Jumalan kutsun kuullessaan tottelee. Jumala on luvannut auttaa eteenpäin, perille asti. Siinä on meidän ainut turvamme ja toivomme.

Voiko uskova ottaa vastaan kaiken sen, mitä Jumala on luvannut sanassaan?
– Raamatussa on laskettu olevan niin paljon Jumalan lupauksia, että niitä riittäisi vuoden jokaiselle päivälle omansa. Toisinaan mietin, kykenemmekö me arjen ihmiset tätä kaikkea ymmärtämään ja vastaanottamaan.

Kuitenkin Jumala muistaa meidätkin ja yllättää meidät rakkaudellaan ja huolenpidollaan. Me köyhät saamme anoa, että pääsisimme yhä enemmän osallisiksi Jumalan suunnattomista rikkauksista.

Mikä on Sinulle erikoisen rakas virsi tai hengellinen laulu? Haluaisitko kertoa, miten juuri tämä laulu on tullut Sinulle niin merkittäväksi?
– Virsiä ja hengellisiä lauluja opin paljon sekä kotona että koulussa. Ne puhuttelivat ja jäivät mieleen.

Muistan esim. laulun ”Tuolla keinuu pieni pursi”. Opetuslapset pelkäävät yön pimeydessä myrskyisellä merellä. Jeesus tulee heidän tykönsä. Ja ”Herran purteen astuessa myrsky taukoo, tyyni saa. Aamuruskon loistehessa pursi rannan saavuttaa”. Se tuntui hyvältä.

Tai vetoava ”Tule Jeesuksen luo, tule nuorena, oi”.

Jossain vaiheessa elämääni näiden sävelten sointu kävi himmeämmäksi. Mutta Jumala johdatti minut, juuri koulusta päässeen, opiskelijajoukkoon keskelle hengellistä herätystä. Se oli innostavaa aikaa. ”Sun johtohos antaudun, Herra” oli eräs tuon ajan lauluista.

Onko Sinulla jokin psalmi tai raamatunkohta, jonka olet kokenut erikoisen puhuttelevaksi?
– Monet kohdat Raamatussa ovat vuosien varrella kallisarvoisina jääneet muistoon. Elämän onnellisina aikoina ne ovat täydentäneet iloa. Murheen aikana tuoneet lohtua sydämeen.

Muistan yön hetket kauan, neljä vuosikymmentä sitten. Mieheni elämä oli juuri päättynyt. Itkin ja luin Psalmien kirjaa. Pääsin alusta psalmiin 40. Monta kirkasta tähteä nousi silloin tuikkimaan pimeälle taivaalleni. Kiitän niistä tähdistä.

Syntymäpäiväänsä Kaisa Reina viettää perhepiirissä.

HAASTATTELU JA KUVA: AUNE TURUNEN

Kylälehti välittää opettaja Kaisa Reinalle koko kylän väen puolesta lämpimät kiitokset vuosikymmenten ajalta lastemme ja meidän kaikkien hyväksi tehdystä työstä ja toivottaa parhainta onnea ja Jumalan siunausta tuleville vuosille.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke