Tosi ja taru Vänrikki Stoolin tarinoissa

Koska Vänrikit ovat pitäneet Suomen sodan 1808/1809 koko kansan muistissa, lienee aiheellista kysyä nyt, kun vietetään kyseisen sodan 200-vuotismuistoa, mikä runoissa on totta ja mikä tarua. Tarinoitahan on kolmekymmentä viisi kahtena kokoelmana (1848 ja 1860). Kaksi kolmasosaa runoista sivuaa tavalla tai toisella nimeltä mainiten sotatapahtumia. Vain muutama runo kuvaa täysitehoisesti jotain tiettyä taistelua: ”Adlercreutz” (Siikajoki), ”Vänrikin tervehdys” (Revonlahti), ”Döbeln” (Juutas), ”Sandels” (Koljonvirta).

Ainoastaan ”Vänrikin markkinamuisto” tarjoaa kokonaiskuvan sodan kulusta. Vänrikki Stool, kehyskertomuksen luottohahmo, esittää torimatkalla kuulemansa vammautuneen sotaveteraanin laulun, jossa muistellaan joukkojen kokoontumista ja ilmaistaan pettymys sodanjohtoon hävityn sodan johdosta:

Tähtiyö se Hämeenlinnan
	     kinoksilla valvottiin,
vielä vuotten mentyä
	     se aina palaa aatoksiin,
vaikka särkyi luottamus
	     ja vaikka haihtui toivokin,
vaikka uneksi jäi voitto
	     vuoksi moisen pelkurin.

”Pelkuri” on Ruotsin ylipäällikko, Klingspor-marski, jonka perääntymisstrategiaa veteraanit – enempää Stool kuin krenatöörikään – eivät voi hyväksyä.

Runebergin kokoelma ei ole sotahistoriallisten faktojen tilitys, vaan runoteos, jota hallitsevat suuret teemat, ja ne voi hahmottaa ja luetella vaikkapa seuraavasti:

1. Kuva ”tuhansien järvien maasta” (runot ”Maamme”, ”Heinäkuun viides”),
2. Siikajoen ja Revonlahden ”kaksoisvoitto”, joka käänsi sodan kulun pakomatkasta hyökkäyssodaksi,
3. Viaporin antautumiseen liittyvä petos,
4. suuret kenraalit (Adlercreutz, Sandels, Döbeln), jotka olisivat voineet johtaa sodan voittoon,
5. suomalainen rivisoturi (”Sven Dufva”, ”Munter”),
6. sankarikuolema (”Mies kuollen välttää kuoleman”),
7. rauhanaate, joka avaa ikkunan elämän jatkumiseen sodan jälkeen.

Näiden teemojen pohjalta voi lukea seuraavan sanoman: etevät upseerit ja vankkumattomat rivisoturit olisivat voineet kääntää sodan voitoksi, jos hallitus ja sodan ylin johto olisivat olleet tehtävänsä tasalla.

Sankarikuoleman idea huipentuu everstiluutnantti Joachim Zachris Dunckerin (1774–1809) kohtalossa. Duncker johti taitavasti Savon prikaatin perääntymisen Mikkelistä Ouluun, kunnostautui Pulkkilassa 2. toukokuuta 1808 ja Koljonvirralla 27. lokakuuta. Seuraavana kesänä, kun Porvoon valtiopäivät olivat jo loppuvaiheessaan, hän haavoittui armeijan perääntyessä Hörneforsissa Ruotsissa 5. heinäkuuta 1809 ja kuoli seuraavana päivänä. Venäläiset hautasivat hänet sotilaallisin kunnianosoituksin Uumajan kirkkomaahan yhdessä erään venäläisen kasakkaupseerin kanssa. Dunckerin arvostus rintaman molemmin puolin oli korkea, ja myös Runeberg kohotti hänet suurten sankarien joukkoon.

Runossaan ”Heinäkuun viides” hän esittää, että Dunckerin sankarimaine kohoaa kuin viheriöivä saari suomalaisesta järvimaisemasta vaipumatta unohduksen aaltoihin: ”Ei huku järveen unholan, / vaan lailla saaren vihannan / hän nousee alta laineen: / hän kuollen välttää kuoleman (det är att dö, och dock ej dö).” Idean sankarikuoleman paradoksista antiikin tutkija Runeberg oli omaksunut kreikkalaisen Simonideen persialaissodan sankareille omistamista runoista (480 eKr.). Ideaan sisältyvä paradoksi on siinä, että tappion kärsinyt ja fyysisesti tuhoutunut vainaja saa osakseen suuremman maineen kuin eloon jääneet voittajat. Runeberg kääntää itse asiassa hävityn sodan pelottomien soturien moraaliseksi voitoksi. Vastaavalla tavalla osaltamme hävitty toinen maailmansota on tajuttu torjuntavoitoksi, joka pelasti Suomen orjuudelta.

Rauhanaate ja ihmisyysidea huipentuvat toiseksi viimeisessä runossa ”Maaherra”, jonka dokumenttipohjana on Kuopion läänin maaherran Wibeliuksen ja venäläisten ylipäällikön Buxhoevdenin välinen kirjeenvaihto maaliskuulta 1808: ylipäällikkö pyrki suostutteluin ja ukaasein voittamaan valloitetun maan asukkaat puolelleen rauhanomaisesti, maaherra puolusti Ruotsin perinteistä oikeusjärjestystä. Runeberg dramatisoi tämän ajatustenvaihdon asettamalla päähenkilöt silmätysten maaherran virkahuoneessa. Ylipäällikkö:

”Maaherra sotanne on loppunut,
ja maa on vallassamme kokonaan,
vaan jatkuvat sen miesten taistelut
riveissä Ruotsin maan.

On tässä kynä käsky laatikaa,
ukaasi heille kaikkein ankarin:
se pitää tavaran ja hengen saa,
ken palaa kotihin;

vaan jos ken keisarimme kruunupään
on vihollinen vastavoima, sen
omaiset sukulaiset häädetään
pois mailta isien.

Kai ymmärsitte, kirjoittakaa tuo!”

Kun Venäjän ylipäällikkö on esittänyt ukaasinsa, maaherra vetoaa Ruotsin lakiin ja asettaa peliin persoonansa, kulttuurinsa ja kohtalonsa:

”Te voititte, on teidän valta nyt,
se mulle tehkää, mikä miellyttää,
vaan laki, ennen mua syntynyt,
jälkeeni tänne jää.”

Näin lausui. Vavistuksen tunsivat
molemmat silloin nuorukaiset nuo,
silmänsä vanhus nostaa loistavat
ja kenraaliin ne luo.

Tuon väistyi julma ilme kasvojen,
kuin lempeästi katsonut hän ois,
lujasti tarttui käteen vanhuksen,
kumarsi lähti pois.

Kriittinen hetki on Wibeliuksen sinkoamien sanojen ja ylipäällikön reaktion välinen lyhyt aika, jonka kuluessa viholliset löytävät ihmisen toisistaan tavalla, joka valaisee koko alkanutta vuosisataa ja autonomian aikaa. Albert Edelfeldt on kuvannut tämän kaiken vakuuttavasti sekä Vänrikki Stool -kuvituksessaan että oljymaalauksessaan (1899), joka kaunistaa Tampereen raatihuonetta.

Maaherra asettaa peliin koko persoonansa puolustaessaan Ruotsi-Suomen oikeusjärjestystä vuonna 1808. Hetkeä myöhemmin Venäjän ylipäällikön korskea asenne muuttuu täysin, ja viholliset löytävät ihmisen toisistaan. Albert Edelfeldtin Vänrikki Stool -kuvitusta (1899).

”Maaherra” avaa ikkunan tulevaan rauhanaikaan, joka merkitsi maallemme ennennäkemätöntä myönteistä kehitystä. Tarinoiden loppuakordi on kuitenkin ”Adlercreutz”, kuvaus Siikajoen taistelusta (18.4.1808), joka on tosiasioista poiketen valettu kreikkalaisten Plataian taistelun (479 eKr.) muottiin aivan kuin runoilija tahtoisi sanoa, että jos Siikajoen voitto olisi käytetty hyväksi, siitä olisi Ruotsi-Suomelle voinut muodostua samanlainen ratkaiseva menestys kuin Plataiasta kreikkalaisille sodassa Persiaa vastaan.

T E I V A S O K S A L A

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2009]