| |||||||
|
|||||||
LottaTämä on eläimellinen tarina kesäkaveristamme Lotasta. Ei, hän ei ollut ihan tavallinen tyttö, mutta nimensä taisi saada Astrid Lindgrenin innoittamana.Eräänä keväänä Könnöön otettiin kantava lammas, joka synnytti pian kaksi karitsaa. Niistä toinen kuitenkin syntyi kuolleena. Emäkään ei toipunut synnytyksestä, vaan kuoli parin päivän kuluttua. Niinpä meille jäi pieni, Lambi-mainoksen kaltainen karitsa hoidettavaksi ja ruokittavaksi. Sitä piti aluksi juottaa tuttipullolla monta kertaa päivässä.
Aune ja Jaakko Riikonen syöttämässä Lotta-karitsaa
Karitsaa alettiin kutsua Lotaksi. Lotta kesyyntyi ja leimautui ihmisiin kulkien perässä kuin määkivä koira. Päivät se sai juoksennella pihassa vapaana, mutta yöksi se laitettiin nukkumaan leikkimökkiin. Olimme jo tuolloin sen verran isoja, ettei leikkimökki ollut enää alkuperäisessä käytössään. Aamulla, kun Lotta kuuli liikettä tai puhetta pihalta, alkoi se määkiä mökissään vaatien ulospääsyä. Kerran Lotta seurasi mukana sisälle keittiöön saakka ja näki mistä sen maito otettiin. Sen jälkeen karitsa käytti tilaisuutta hyväkseen aina, jos vain talon ulko-ovi jäi auki ja kopsutteli kylmiön oven taakse määkimään. Kun Lotta kasvoi ja vahvistui, sille tarjottiin paksumpaa velliä kupista. Se olikin varsin hanakka syöksymään vellikupille. Monen kaatuneen kupillisen jälkeen keksimme miten toimia. Homma hoidettiin usein seuraavalla tavalla: Aune-mummo laittoi vellin valmiiksi kuppiin ja me pidettiin siskoni Reetan kanssa Lottaa kiinni. Sitten mummo otti tukevan haara-asennon pidellen vellikuppia hameen helmoissa polvien välissä. Kun hän antoi luvan, me päästimme Lotan irti ja se syöksyi suin päin ryystämään vellin kupista. Näin ainakin suurin osa herkusta päätyi oikeaan osoitteeseen. Sinä kesänä, kuten monena muunakin, söimme juhannuksena lettuja hillon ja kermavaahdon kanssa pihapöydän äärellä. Lotta pyöri siinä mukana. Setäni Hannu otti kameran ja lähti kuvaamaan lettukekkereitä hiukan kauempaa. Siinä zoomaillessaan kameran läpi, hän parkaisi yhtäkkiä: – Lammas p..hana! Lotta oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja hotki onnellisena maahan lasketulta lautaselta lettua kera kermavaahdon. Talven lähestyessä Lotalle kävi kuten niin monille kesäpossuille, lampaille ja kaneille maataloissa käy. Siitä tehtiin paistia. Me lapset olimme tietysti murheellisia, kun eläinystävämme teurastettiin ja uhosimme, että kaveria ei kyllä ainakaan suostuta syömään. Lopulta taisimme kuitenkin herkutella lammaspadalla ihan hyvällä halulla. RIITTA HARJULA [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2009] |
|