www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Talvisodan muistolaatta

Talvisodan alkamisesta tulee kuluvana vuonna 70 vuotta. Se oli kohtalon aikaa koko maalle, eikä mikään paikkakunta jäänyt surusta osattomaksi. Siitä ovat osoituksena kaikilla maamme hautausmailla sankarivainajien leposijat.

Korpilahden pitäjä menetti sodan aikana yhteensä 83 miestä. Yleensä tappiot jakaantuivat tasaisesti koko sodan ajalle, mutta eräs päivä on erikoisesti jäänyt korpilahtelaisten mieleen. Päivä oli tammikuun 18. 1940. Sinä päivänä pelkästään Taipaleen lohkolla kaatui yhteensä 12 korpilahtelaista miestä. Ja syy siihen oli lähes täysosuman tehnyt lentopommi.

Korpilahtelaisten taisteluyksikkö oli ensisijaisesti Jalkaväkirykmentti 19 (28) ja sen ensimmäinen pataljoona. Se taisteli Taipaleenjoen lohkolla, joka sijaitsi joen Laatokan puoleisella alueella. Lohkon nimi oli Linnakangas, johtuen alueella olevasta vanhasta, noin 1600-luvulla rakennetun linnan vielä jäljellä olevista valleista. Onni Välivaara kertoo tapauksesta Korpilahden veteraanimatrikkelissa seuraavasti (lyhennelmä):

Tammikuun 15. päivän tienoilla oli vielä koviakin taisteluja, mutta sen jälkeen oli muutama päivä rauhallisempaa. Tammikuun 18 päivän tienoilla tuntui, että vihollisella oli tarkoitus murtaa suomalaisten puolustus koko Taipaleenjoen lohkolla. Aamupäivällä oli ollut kova keskitys niin tykistöllä kuin lentokoneillakin. Lentokoneet lensivät pitkin korsulinjaa ja pudottivat pommejaan. Tekivät kierroksen omalla puolellaan hakien uutta pommilastia ja tulivat takaisin. Selvästi oli tarkoitus tuhota sen alueen korsut. Linnakankaalla vähän ylempänä oli konekiväärimiesten korsu, jonne Välivaara meni korjaamaan puhelinyhteyksiä. Hänen siellä ollessaan tuntui siltä kuin koko korsu olisi ollut laineilla. Se heilui lähelle pudonneen ison ilmapommin vaikutuksesta. Pommitusaallon mentyä ohi Välivaara meni katsomaan vanhan linnoituksen lähelle, koska pommi tuntuu tulleen sinne suunnalle. Ja niinhän siellä olikin yksi korsu hirsi- ja kivikasana. Välivaara palasi konekiväärimiesten korsuun soittamaan apua ja palatessaan turmapaikalle tapasi hän sieltä ensimmäiseksi Yrjö Aleenin, Moksin poikia. Yhdessä he kaivoivat raunioihin reikiä ja saivatkin aikaan niin ison kolon, että sieltä pystyi nostamaan haavoittuneita ja kaatuneita ylös. Paikalle tuli muitakin miehiä ja hevosia rekineen, joilla haavoittuneet ja kaatuneet vietiin pois. Turmassa kuoli kaikkiaan 24 miestä, joista yhdeksän oli Korpilahdelta.

Laatta jalustoineen pystytettiin, paikalla vietettiin hiljainen hetki kaatuneiden muistolle ja samalla päätettiin perustaa yhdistys nimeltään ”Korpilahden isänmaan ystävät”. Muistomerkin veivät paikalleen Heikki Järvinen, Kari Koskinen, Kari Kouhia, Tapani Lappalainen, Petri Nieminen, Juha Saarinen, Mikko Strang ja Hannu Suokas.

Turmapaikalla on vieraillut useita sotahistoriasta kiinnostuneita ryhmiä, useat Onni Välivaaran opastuksella. Viime vuoden toukokuussa oli siellä jälleen pieni ryhmä korpilahtelaisia ja seisoessaan tämän surullisen kuopan äärellä heräsi ajatus, että paikalle olisi saatava muistomerkki kertomaan paikan historiallisesta merkityksestä nimenomaan Korpilahdelle. Ajatus päätettiin toteuttaa ja niinpä sama miesryhmä seisoi saman kuopan äärellä jo syyskuussa mukanaan laatta, jossa oli seuraava teksti:

Vaeltaja, kerro Suomelle, että me Korpilahden 9 poikaa, kaaduimme tällä paikalla 18.1.1940 uskollisina isänmaan laeille.
Korpilahden isänmaan ystävät. 6.9.2008

MIKKO STRANG

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke