Kääjinsalmen ensimmäisessä sulassa on kuhinaa

Keväällä vesilintujen saapuessa ovat ensimmäiset sulapaikat kovassa käytössä. Kääjinsalmi lienee säännöllisesti ensimmäisenä aukeavia avoimen veden alueita Putkilahdessa, ja se tarkoittaa ruuhkaa. Varhaisimmat saapujat ovat suuret ja kuuluvat linnut, laulujoutsenet. Monesti ne viettävät viikkoja joko kevätjään päällä tai pienissä sulapaikoissa pyörien ja kiistelevät reviireistä naapuriparien kanssa. Jos kevään tulo ja jäiden lähtö on nopeaa, linnut hajoavat eri puolille kylää pesimään. Muutaman vuoden takaa muistan kylmän kevään, jolloin kaksi joutsenparia kamppaili vielä jäisestä Kääjinsalmesta: toiset yrittivät kerta toisensa jälkeen, ainakin viikon ajan, tulla samaan paikkaan ja joka kerta ne ajettiin toitottaen pois.

Pian joutsenten jälkeen saapuvat isokoskelot ja telkät, sekä sinisorsat. Kaulushaikarankin kumea puhallus kaikuu kylällä jo aikaisin, vaikka ihmetellä täytyy, missä se voi vielä saalistaa. Kääjinsalmessa Putkilahden vesilinnut tapaa ikään kuin tiivistetysti samasta paikasta: tämä on lintujen tarkkailijalle otollinen tilanne, joka menee pian ohi.

Silkkiuikut.
Kuva: Lasse Elfvengren

Sulan kasvaessa saapuvat huhtikuulla monet muut vesilinnut ja rantojen kahlaajat: haapana, tavi, soitimella korahtelevaa ääntä pitävä silkkiuikku, mylvivä ja kiljuva härkälintu sekä lukuisa ja meluisa lokkien joukko. Suklaanruskean, niskastaan valkean kesähupun saaneet naurulokit, käkättävät pikkulokit mustassa kokohupussaan ja tummin siivenalusin, kaijottavat kalalokit sekä harvalukuisemmat grafiitintumma-selkäiset selkälokit ja yleissyömäri-harmaalokit. Kuikat ja kaakkurit ovat ensisulien vakituisia kalareissulle saapuvia vieraita. Rannoilla ja ilmassa pitävät soidintaan kahlaajat: metsäviklo tyypillisine tlyiii-tvit-tvit -lentoäänineen, lirot, mäkättävät taivaanvuohet, hauskasti naukaisevat ja peltojen yllä ilmassa kieppuvat töyhtöhyypät, laululennossa pulisevat kuovit sekä rantojen vedenpintaa pitkin värisevät viipottajat, rantasipit. Tiirat lentävät kevein siiveniskuin karheasti kirkuen, kurki lentää majesteettisesti yli. Joka puolella tuntuu olevat ääntä ja liikettä.

Joskus luonto tarjoaa odottamattomia elämyksiä – itse asiassa melkein joka reissulla rannalla käydessä. Vuosi sitten keväällä Kääjinsalmea kauempaa tarkastellessani kiinnittyi huomio pienehköön uikkujen sukuiseen lintuun, joka tuntui jotenkin tutulta. Tumma olemus ja oranssit pään töyhdöt eivät sopineet mihinkään aiemmin täällä näkemääni. Laskin muut linnut arviomäärillä ja läksin kotiin, mutta asia jäi vaivaamaan ja palasin lähemmäs tutkimaan jo laajentunutta sulaa. Hetken päästä arvoituksellinen lintu tuli esille ja pitkästä aikaa näin mustakurkku–uikun, yksinäisen linnun joka oli muutolta tullessaan joko levähtämässä täällä tai hakemassa puolisoa ja reviiriä. Lintu tuli hyvin näkyvästi esille; harmittelin ettei minulla ollut kaukoputkeen sopivaa sovitusrengasta digikameralle.

Sitten tuli ”kalakotka”, sääksi. Komea tummanruskean-valkoisenkirjava petolintu sai aikaan paniikin alla olevissa vesilinnuissa, aivan suotta koska sen saaliina ovat kalat. Sääksi tarkasteli matalaa vettä aikansa, teki sitten syöksyn – ja nousi kirjaimellisesti vesiperän vetäneenä taas ilmaan. Sitten se äkkäsi uuden saaliin. Jälleen syöksy – ja tarttuipas! – mutta saalis oli liian suuri vedestä lentoon nostettavaksi. Sääksi yritti kerran, ei noussut; sitten se lepäsi siivet veden pinnalle levitettynä. Toisen ja kolmannen kerran, eikä vieläkään kala noussut. Sitten se luovutti ja lähti hakemaan sopivampaa saalista. Jokin suuri kala jäi painonsa pelastamana Kääjinsalmen veteen, arvatenkin selvät kynnenjäljet selässään.

TIMO SUOMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2009]