www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Tessa Virta jazz-yhtyeineen terassilla

Suvinen lauantai-ilta oli kauneimmillaan Putkilahdessa, kun kolmen hengen jazztrio asettui Virran puodin terassille soittimineen. Tessa Virta soitti sähköpianoa ja lauloi, hänen miehensä Olli Peuhu näppäili kunnon vanhanajan läskibassoa sekä lauloi taustaa. Kitarassa taituroi äskettäin bändiin asettunut kitaristi Sami Linna. Kolmen soittimen kokonaisuus toimi kenttäolosuhteissa miellyttävän tasapainoisella tavalla: kukin soittaja sai soolo-osuuksia vuorollaan, sitten taas säestäen Tessan kaunista ja eläytyvää laulua.

Lauantaina 13. kesäkuuta Virran puodilla musisoivat vasemmalta alkaen Sami Linna (kitara), Olli Peuhu (basso, laulu) sekä Tessa Virta (laulu, sähköpiano, harmonikka).

Tessa Virta ja Olli Peuhu ovat soittaneet yhdessä vuodesta 1990, toisinaan duona, toiste taas erilaisissa kokoonpanoissa muiden soittajien kanssa. Tessa Virta on myös johtanut orkesteria ja sovittanut musiikkia, säveltänyt itse ja esiintynyt pianon ääressä. Hän valmistui aikanaan Sibelius-akatemiasta musiikin maisteriksi pianon soitosta. Musiikilliselta tyyliltään Tessan esiintyminen on herkkää ja vivahteikasta, tusinamusiikista edukseen poikkeavaa. Vanha jazz on sydäntä lähellä, samoin bossa nova -tyyli ja Karibian rytmit. Ensimmäinen oma levyjulkaisu ”Um poeta” oli myynnissä myös Putkilahden keikalla. Levykotelo oli kasvanut tyylikkääksi runokirjaksi, runot olivat Tessan omasta kynästä.

Musiikillinen ilta helteisellä terassilla koostui kahdesta rupeamasta terassintäyden yleisön kannustaessa muusikkoja. Kappaleet ’Exactly like you’, ’I call it love’, tuttu keinahteleva ’Ibanema girl’ sekä sanoiltaan pelkkää tirlittantaata ollut ’That’s what’ elävöittivät valikoimaa, huumoripalana haukalla ratsastava apina. Toisella puoliskolla bändi esitti herkän ’If I had you’, svengaavat kappaleet ’This can’t be love’ ja ’I like to riff’ sekä monta muuta, jotka sankka yleisö palkitsi käsiään läpyttäen. Tunnelma oli siinä määrin helteinen, että tauolle mentäessä Tessa kertoi heidän käyvän jäähyllä pakastimessa.

Keikka päättyi yhden encore -kappaleen jälkeen lämpimiin tunnelmiin. Tessan hienoa musisointia bändinsä kanssa kuullaan Virran puodilla uudelleen lauantaina, elokuun 15.päivänä. Seuratkaa ilmoittelua!

TIMO SUOMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke