www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Heinäaikaa

Eipä tahdo meiltä oikein vielä luonnistua ajatella, että lähdemme viikonloppuna tai vapaa-aikana kaupunkilomalle! Yli 30 vuotta on jo lähes joka kesäinen viikonloppu käyty ”maalla” Putkilahdessa, mutta nyt lähdemme siis ”kaupunkiin” Putkilahteen.

Heinänteko on kolmenkymmenen vuoden kuluessa kokenut aikamoisen muutoksen. 1980-luvun lopulla paalaaminen oli jo tuttua monessa talossa, mutta heinäseipäät oli vielä säilytetty. Niihin jopa turvauduttiin etenkin, jos heinäaika oli kovin sateinen. Nykyisin ei heinäseipäitä enää näe kuin varta vasten pystytettyinä erikoisnähtävyyksinä! Milloinka lienee Putkilahdessa viimeksi heinää seivästetty?

1980-luvulla meillä oli tapana heinäaikaan pakata heinähangot auton katolle ja lähteä vapaa-aikoina tuttuihin taloihin katsomaan, tarvitaanko apua. Usein tarvittiin ja tervetulluttahan se oli! Paaleja päästiin heittelemään tai irtoheinää ”talliamaan” niin kuin Keski-Suomessa kuvaavasti sanotaan. Hyvä harrastuksemme hiipui 1990-luvun alussa astman ja Elina-tyttären voimakkaan heinäallergian vuoksi.

Oheisena on kuva Huujoen heinäpellolta joskus 1950-luvun lopulla. Otto ja Saara Pynnönen olivat vuokranneet pellon. Kuvassa edessä ovat Jorma ja Reijo Pynnönen, takana Helena ja Annikki Pynnönen, Aune Kasurinen (perhetuttu Helsingistä), Saara ja Otto Pynnönen ja talon isäntä Sulo Laitinen.

Toinen kuva on Haljalan heinäpellolta sota-aikana. Hevosen selässä on Helsingistä tullut ”työtyttö” Kyllikki Otra (sittemmin Ropponen), sitten Haljalaan sijoitettu sotavanki, toinen Helsingin työtyttö Seija Lehmussaari (sittemmin Hulmi) ja oikealla reunimmaisena Saara Pynnönen.

Kun pengoimme vanhoja valokuvia löytääksemme heinäpeltokuvia, löytyi tuo kolmas kuva, jossa ollaan ihan puuauran kanssa peltotöissä. Mielenkiintoinen ja selvä kuva, mutta meillä ei ole mitään tietoa, missä ja milloin se olisi otettu ja ketkä ovat kuvassa. Tunteeko kukaan lukijoista?

Vanhoja valokuvia soisi tämän lehden sivuilla näkyvän useamminkin. Kaivakaapa, lukijat, mielenkiintoisia kuvia esille omista kätköistänne!

Hyviä heinäpoutia kaikille!

ANNIKKI JA TAUNO RANTALAINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke