www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

n:o 202. Rautamöhkäle

Osmo Salmisen kertomuksia museoesineistä

Löytänyt O. Salminen vanhaa pajan paikkaa tutkiessaan Housusepän asuinsijoilla Housuvuoressa. Paja sijaitsi raunioista päättäen Housulammesta laskevan puron varrella, samoin kuin hänen asuntonsakin.

Sepästä kerrotaan, että hän oli erittäin taitava takoja, etenkin terä-seppänä kuuluisa. Heinäkin jäi pystyyn hänen tekemillään viikatteilla niitettäessä, niin kerrotaan. Hänen tapanaan oli ollut joka kerran viikatetta karastaessa sanoa: "Huoria kirkkoon, varkaita valolle."

Myöskin voimamiehenä hän oli kuuluisa. Erään kerran, kun hän oli tullut Pohjolan tuulimyllyltä puolitynnyriä ruisjauhoja selässään kantaen, oli hän matkan varrella Heralahdessa jäänyt isännän kanssa juttusille laskematta jauhopussia selästään maahan. Aikansa turistuaan oli hän jatkanut matkaansa pussi selässä keikkuen jyrkkää vuoristopolkua ylös kävellessään.

Hänen asuinpaikkaansa myöhemmin katsellessa ei voi kuin korkeintaan ihmetellä:

"Synkkä oli korpi ja ihmeellinen hänen asuinsijansa."

Pajan paikalta löytyi muutakin, kuten alkeellisia hevosen kengän kappaleita y.m. romua. Rautamöhkäleen arvoitusta ei toistaiseksi ole pystytty selvittämään. Jokatapauksessa se on kuulunut sepän työvälineisiin pajassa.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke