www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Adventista Jouluun

”Avaja porttis, ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi, kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vierahas.” Virsi 2.

Adventin aikana saamme neljänä sunnuntaina kuulla julistusta siitä, miten Jumala ei ole kaukana meistä, vaan Hän lähestyy kansaansa. Adventinaika on ollut jouluun valmistautumisen aikaa.

Monin eri tavoin me tänäkin jouluna otamme vastaan kuninkaamme. Adventin aikaan joulun valmistelu kiihtyy ja siihen liittyy touhuamista ja hankkimista. Monikaan ei juuri ehdi ajatella joulun syvintä merkitystä ja Joulun lapsi jää hälinän, kiireen ja menon alle. Adventin ajan tavoitteena olisi kuitenkin hiljentyä valmistelemaan omaa sydäntään Joulun Herran vastaanottamiseen. Joulun suuri sanoma syntyy maailman Vapahtajan syntymästä.

Jouluna sydämemme tulisi siis hiljentyä ottamaan vastaan Vanhan testamentin profeettojen lupaaman vapauttajan. Jouluyönä vaatimattomiin oloihin syntyy Vapahtaja, jota meidätkin kutsutaan paimenien tavoin seuraamaan. Meidät kutsutaan Kristuksen todistajiksi. Kristuksen seuraajina meissä vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki ja antaa meille rohkeasti tunnustaa Joulun Herran omaksi kuninkaaksemme!

Jouluna meille syntyy siis Jesajan ennustama Vapahtaja. Jesaja julistaa: ”Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille”. Joulun vieras tahtoo tulla jokaisen kotiin. Jumalan lahja ihmiskunnalle on Hänen ainoa Poikansa. Avaathan sinäkin ovesi Kuninkaalle, joka haluaa olla jokaisen syntisen ystävä.

”Suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa. Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, Hän saapuu luokse syntisen!”

PÄIVI KÄRKKÄINEN

Päivi Kärkkäinen toimii Korpilahden alueseurakunnan seurakuntapastorina.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke