www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Jahvetti, Simolan nuori isäntä

Synnyin mansikka-aikaan heinäkuun 21. päivä 1992. Suvun perinteitä vaalien sain nimekseni Jafet Mikael.

Koska kotini on maalla, sekä maaseutuyritys, on elämäni ollut erilaista kuin yleensä ikäisteni.

Perheessänikin on isän ja äidin lisäksi kesäisin Aini-mummo ja kesätyöntekijöitä. Myös 5 km:n päässä asuvat äidin eno Erkko ja täti Taimi kuuluivat lapsuuteni perheeseen. Erkon kuoleman jälkeen Taimi muutti kotiimme ja on asunut meillä 3 vuotta.

Eipä ole aika käynyt pitkäksi, kun töitä on saanut tehdä, vaikka ne kotityöt eivät aina maistuneetkaan. Hauskempaa oli, kun pääsi Hakasen Erkin mullikoitten ajoon kesälaitumelle. Pienenä tietenkin sain leikkiä, mutta heti kun laskutaito ja voimat karttuivat olen ollut kesämyymälässä mansikoiden ja villisianlihan myyjänä. Muita minulle sopivia hommia esimerkiksi ruohonleikkuuta on piisannut!

Syksyn tullessa pääsin isän kanssa hirvimetsälle. Se oli isällekin uusi harrastus, Erkolta peritty. Passissa olo ei 12-vuotiasta kiinnostanut, koska olisi pitänyt olla hiljaa ja paikoillaan. Pääsinkin sitten ”Pehtoorin”, Autioniemen Jorman mukaan ajopuolelle – ja se oli mukavaa. Siinä on tullut Putkilahden maisemat ja hirvien jäljet tutuiksi.

Harjoittelin kyllä ampumista jo aiemmin ja ensimmäisen kerran suoritin hirvikokeen 14-vuotiaana.

Mutta passiin varsinaisesti menin vasta viime syksynä. Jo toisena passipäivänä onnisti. Sain kaadetuksi vasan. Kaato onnistui hyvin, joten hymy oli herkässä. Sitten vielä sain kaadetuksi toisenkin vasan, mutta eri seurueen jahdissa.

Ampuja, vasa ja Jekku

Heinäkuun lopulla viime kesänä ”perheemme” kasvoi: Hepovaaran Jekku, harmaa norjanhirvikoira tuli 7-viikkoisena pallerona, piikikkäillä hampailla varustettuna! Nyt Jekku on 7 kuukautta ja lähes täysikokoinen.

Yhdessä ollaan tutustuttu hirven jälkiin, hajuihin ja maastoon. Aikomuksenani on viedä Jekku näyttelyihin ja haukkukokeisiin.

Ammattikoulua olen käynyt Viitaniemessä puolitoista vuotta ja samanverran on jäljellä. Valmistun sieltä levyseppähitsaajaksi.

Kouluajan viikot asun Aini-mummon luona Jyväskylän keskustassa. Siellä on koulun jälkeen hyvät harrastusmahdollisuudet. Käyn kaverini Akustin kanssa kolme kertaa viikossa ”punttisalilla”, joskus uimassa sekä lenkillä.

Muuna vapaa-aikana tulee Raatikaisen Tomin kanssa rassattua autoja ja ajeltua kylillä. Kotitilan työn jatkaminen jossain muodossa kiinnostaa, mutta nykyisin on hyvä olla useampiakin ammatteja ja yritänkin päästä koulun päätyttyä töihin, koska isä ja äiti jaksavat vielä tehdä tilan töitä.

JAFET SIMOLA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke