www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Terveiset Korpilahdelta

Näin vuoden alussa on tapana toivottaa hyvää uutta vuotta, vaikea tehtävä tällaiselle ”kyläpakolaiselle”, joka on muuttanut tänne kirkon juurelle, palvelujen ääreen. Teiltä putkilahtisiltakin vietiin ensin koulu ja pankki, nyt sitten kauppa ja posti, siitä ei ole onnittelemista.

Useinpien mielestä kaikki on EU:n syytä, tiedä häntä kun Kiinassa ja Ameriikassakin lama ja alasajot koittelee. Onhan teillä vielä jäljellä ”maat ja mannut” ja kauniit maisemat. Ei uhkana tulvat ja terroristit. Vanha fraasi ohjeeksi: puhaltakaa yhteen hiileen, vetäkää köyttä yhdessä samaan suuntaan.

Minulla on mieluisat muistot Putkilahdesta, sainhan siellä olla monessa mukana. Nyt täällä palvelujen äärellä on saanut huomata, miten monasti lääkärin ja ”kipusiskojen” hoivaa on tarvittu. Muuten on kaikki hyvin, koen olevani portaikon ylimmällä pykälällä, (88 askelta).

Kuvittelen istuvani pehmeällä penkillä, korkealla kukkulalla, lauha tuuli puhaltelee kun heiluttelen koipiani, penkki on niin korkealla että kantapäät ei raahaa tantereeseen.

Toivotan Putkilahden kylälle ja kyläseuralle ja kylälehdelle Toivorikasta Uutta Vuotta.

REINO KOSKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 1/tammikuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke