www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Juhannusiltamat Seuralassa

Varsin sateinen ja epävakainen juhannuspäivä muuttui iltaa kohti aurinkoiseksi kesäillaksi, kun oli perinteisten Putkilahden nuorisoseuran juhannusiltamien aika.

Iltamat aloitti nuorisoseuran pitkäaikainen puheenjohtaja Pentti Könnö toteamalla, että seura oli tehnyt väärän valinnan tehdessään Seuralan pihaan uuden grillikatoksen; “tupaahan tässä olisi pitänyt laajentaa”. Tällä Pentti viittasi siihen, että sali oli ääriään myöten täynnä, väkeä sekä istui lattialla penkkirivien edessä ja vieressä että seisoi takapenkillä nähdäkseen paremmin, mitä näyttämöllä tapahtui.

Putkilahden Pulmuset

Pentin humorististen avajaissanojen jälkeen oli Putkilahden Pulmusten vuoro; lauluryhmä, johon kuuluvat Virpi Ruth-Salonen, Sirpa Weijo, Tarja Halttunen, Sisko Ruth ja Maire Järvinen lauloivat Mirja Könnön hanurin säestyksellä kolme laulua, jotka olivat Suvivalssi, On elämä laulu ja Perhonen. Ansaittua kiitosta laulajat saivat paitsi sointuvasta, iloisesta laulustaan, myös upeista luonnonkukkaseppeleistä, joilla he olivat juhannuksen kunniaksi koristautuneet.

Kyllä mieskin oppii-näytelmässä Riitta Hakanen(vas), Virpi Ruth-Salonen, Hannu Pekkarinen ja Antti Koivu.

Lauluesityksen jälkeen piti hetki odotella, että Virpi ennätti sonnustautua uuteen esiintymisasuunsa, ja heti kohta Virpi oli taas näyttämöllä, nyt sairaalasängyssä Raija-potilaan vaatteissa valitellen kipeää jalkaansa; illan odotettu näytelmän ensi-ilta oli alkanut. Kun sairaalahuoneen toinen potilas Laura (Riitta Hakanen) sai lohduteltua Raijan ankeaa elämää ja hieno rouva (Eija Kuikka) vielä vähän lisäsi vettä myllyyn, olivat naiset valmiita elämänmuutokseen, joista heidän aviomiehensä Matti (Antti Koivu) ja Jussi (Hannu Pekkarinen) eivät lainkaan ilahtuneet. Näytelmä “Kyllä mieskin oppii” oli jälleen putkilahtelaissyntyisen Anu Linnanahteen käsialaa, niin kuin niin monena vuonna aikaisemminkin. Rooleissa nähtiin edellisten lisäksi myös Jafet Simola sairaalan komeana lääkärinä, Pentti Könnö hienon rouvan lipevänä aviomiehenä, Päivi Pasanen hienon rouvan yhtiökumppanina sekä Sara Huujärvi, Janna Salminen ja Jenna Salminen hienon rouvan lapsina. Suurin työ oli tietenkin tehty ja tehtiin kulissien takana, kun Mirja Könnö oli houkutellut esiintyjät mukaan ja Anneli Koivu oli ohjannut näytelmän sekä toimi turvallisena kuiskaajana lavasteissa.

Kyllä mieskin oppii-näytelmässä Virpi Ruth-Salonen(vas), Riitta Hakanen ja Eija Kuikka.

Taisipa käydä niin, että kaikki halukkaat eivät näytelmää tilan puutteen vuoksi edes nähneet, mutta luvassa on kesän aikana vielä toinen esityskerta, joka alustavien tietojen mukaan on 14 elokuuta.

Näytelmän jälkeen oli tietenkin niiden aina niin perinteisten juhannustanssien vuoro, jotka tahditti Pentti Könnön orkesteri, jossa musisoivat Pentin lisäksi Raimo Hämäläinen, Mirja Könnö ja Antti Sorsa.

Illan kuluessa ja kuulumisia vaihtaessa tuli entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että Nuorisoseuran tansseja kaivataan jatkossakin Putkilahdessa; monelle Putkilahdessa lomailevalle juhannus ja Seurala on vuoden aikana ainoa mahdollisuus tavata entisiä ja nykyisiä putkilahtelaisia, niin monta iloista “Hei, sinuakin näkee” -huudahdusta kuului Seuralan pihalla.

Mutta iltamia ei synny ilman tekijöitä, tässä aktiivisten nuorisoseuralaisten, kuten Mirja ja Pentti Könnön, kahvilassa nytkin hääräilleen Irma Turman ja aina luotettavien järjestysmiesten Jorma Autioniemen ja Niilo Huujärven sekä monen muun vapaaehtoisen panos on ollut ratkaiseva. Toivottavasti aktiivista talkooväkeä löytyy jatkossakin ja jo vuosikymmeniä kestänyt juhannusiltamien perinne jatkuu tulevinakin vuosina.

TEKSTI RIITTA HAKANEN
KUVAT IDA KUIKKA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2010]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke