www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Solmu-enon sota

Lapsuudenkodissani Putkilahdessa Hovisen kauppatalon kamarin seinällä oli isokokoinen sotilaskuva. Opin jo pikkupoikana, että siinä on Solmu - eno, sankarivainaja.

Solmu Johannes Hovinen oli Korpilahden suojeluskunnan jäsen vuodesta 1937. Ennen talvisotaa kesällä 1939 Solmu ahersi muitten suojeluskuntalaisten tapaan itärajalla linnoitustöissä. Hän astui varusmiespalvelukseen 20.4.1940, mutta jo sitä ennen hän palveli kolme ja puoli kuukautta Jyväskylässä Vartiokomppaniassa.

Solmu korpraalina. Valokuvaamossa on jälkeenpäin lisätty alikersantin natsa.

Solmu koulutettiin aliupseeriksi. Hän asui kesän teltassa, osoite oli joskus Sulkava, joskus Ruokoniemi. Korpraalin natsat Solmu sai syksyllä 1940. Talven 1941 Solmu vietti hatarassa parakissa Puumalassa. Keväällä hän kehuskeli kotiväelle, että on haitarinsoitolla tienannut yli 1000 markkaa. Solmu soitteli kaikissa aliupseerien, upseerien ja lottien illanvietoissa.

Tämän varusmiesikäluokan kohtaloksi tuli sota.

Suomi halusi talvisodan pakkorauhassa Neuvostoliitolle menetetyt alueet takaisin. Aseveljeys Saksan kanssa tarjosi Suomelle tilaisuuden revanssiin.

Toukokuun viimeisenä päivänä 1941 Solmu kirjoittaa kalenteriinsa: ”Päiväkäskyssä on minulle ylennys alikersantiksi”. Viikon päästä Solmu kertoi tehtävänsä tulevassa sodassa: ”Olen kranaatinheitinjoukkueen ensimmäisen ryhmän tulenjohtueen suuntakehämies”. Solmu tähysti maaleja lähellä etulinjaa ja ilmoitti ne puhelimella taaempana tuliasemassa olevalle heittimen miehistölle.

Solmu työssään suuntakehämiehenä.

Kalenterissaan Solmu mainitsee liikekannallepanon 10.6.1941. Kiväärit oli kohdistettu, varusteet jaettu ja keskiviikkona 11.6.1941 alkoi maantiemarssi Puumalasta kohti rajaa. Kirjeissä oli vielä tässä vaiheessa paikkakunnatkin: Kotaniemi, Rasila, Ruokolahti, Immolanjärvi, Purnujärvi.

Solmu oli kirjeissään käyttänyt puhuttelusanaa ”Kotiväki”. Sodan lähestyessä puhutteluksi tuli ”Isä hyvä”.

Lauantaina 16.6.1941 päivätyssä kirjeessä Solmu arvelee: ” Saksmannin kanssa kai sitä sitten lähdetään ja viedään raja Uraliin”.

Kenraaleilla oli Suur-Suomi -uho päällä ja miehistöä valmisteltiin sotaan. 22.6.1941 Solmu kirjoittaa kalenteriinsa: ”Kiväärinjynssäystä. Eläköön Hitler! Saksa on hyökännyt Venäjälle.” Solmu soitteli haitarillaan juhannuksen kunniaksi.

Solmu soittaa haitaria "siellä jossakin" heinäkuussa 1941.

Seuraava kirje on sotasensuurin vaatimuksesta lähetetty ”Täältä jossakin”. Solmu kertoo kuulleensa huhun, että ryssä olisi pommittanut Suomea. ”No, ei se ryssä kauan röyhistele, kyllä sille kohta näytetään ketkä isäntiä ovat”.

Muutaman päivän päästä Jalkaväkirykmentti 6 ylitti rajan. Saatiin ensimmäiset kaksi sankarivainajaa. Solmun joukkue odotteli teltoissaan, vain vihollisen tykistö häiritsi. Oli pakko kaivaa sirpalesuojat yöksi. Sen verran venäläisistä oli jo saatu havaintoja, että Solmu huolestuu: ”Ryssät kävelevät läskipohjakengissä ja kaikilla on automaattiaseet. Saa nähdä, kuinka pärjäämme heidän kanssaan”.

Solmulla oli vatsa kuralla, kalenterissaan hän syyttää siitä liikaa kahvinjuontia. Kirjeessä isälle 2.7.1941 Solmu on kuitenkin rehvakas: ”Ei tässä vielä ole hengenlähtö ollut lähelläkään ja aikomukseni on olla mukana Moskovan suuressa paraatissa sodan loputtua”.

Solmu kärsi koti-ikävästä. Hän toivoi saavansa silloin tällöin maisemakortteja Putkilahdesta. Solmu oli ollut armeijan leivissä 15 kuukautta. Muita kylän poikia hän oli nähnyt viimeksi siviilissä.

Solmu piti kesäkämpässään Hovisen aitan vintillä, ”Jussilassa” vieraskirjaa vuosina1938 ja 1939. Kylän nuoret kävivät hakemassa Solmun valmistamia valokuvia, syömässä omenia ja karamelleja – ja kuuntelemassa haitarin soittoa.

Sillä ainoalla viiden vuorokauden lomalla, jonka Solmu ruotuväkiaikanaan sai, hän kävi Putkilahdessa ja selaili vieraskirjaa. 16.12.1940 Solmu kirjoittaa kirjan loppusivulle: ”Oikein käy kateeksi, kun ajattelee näitä onnellisia poikia ja heidän hommiaan viime kesän aikaan. Ostan mennessäni hanurin Jyväskylästä ja soitan että parakki raikuu. Hyvästi vanha kesäkämppäni, joskus palaan takaisin”.

Kauppias Juho Hovinen lähetti pojalleen Putkilahden Kettuvuorelta otetun maisemakortin. Kortin reunat ovat kipristyneet. Solmu on pitänyt sitä aina mukanaan lompakkonsa sisällä. Korttiin isä on kirjoittanut poikittain: Kaitselmus kanssanne, pojat.

Eversti Ekmanin johtama Jalkaväkirykmentti 6 oli osa eversti Pajarin 18. divisioonaa. Solmun porukka 1. pataljoona oli aivan rintamavastuualueen oikealla laidalla.

Torstaina 31.7.1941 Solmu vei haitarinsa kuormastoon, koska joukkue lähti hyökkäämään. ”Kranaatteja tippui kovasti ja luodit viheltivät, joukossa räjähtäviä”. Joka neljäs mies kaatui tai haavoittui. Solmu lähti viemään erästä haavoittunutta joukkosidontapaikalle ja järkyttyi näkemästään: ”Kyllä minulta meni sotimishalut kokonaan”.

Solmu asettelee kranaattia heittimeen.

Vajaan viikon päästä tehtiin taas epäonnistunut hyökkäys. Jalkaväkikomppaniasta oli enää rippeet jäljellä. Lauantaina 9.8.1941 Solmu kirjoittaa: ”Pataljoona eteni yöllä hanhenmarssia kapeaa ja pimeää polkua. Melkein koko kranaatinheitinjoukkue sai pienen pakokauhun, joka kuitenkin asettui. Kyllä tämä sota jo saisi pian loppua”.

Solmun kalenterin viimeinen merkintä on tehty perjantaina 15.8.1941: ”Aamulla eteenpäin, liikkeelle vasta ip. Söimme ja joimme navetassa ja väänsimme sätkiä”.

Lauantaiaamuna 16.8.1941, Vuoksen rannalla, lähellä Jääskeä, alikersantti Hovinen manaili reppunsa menetystä. Vihollisen kranaatti oli sytyttänyt tulipalon ja palaneen repun mukana olivat menneet sotamuistot, pari kuvattua filmirullaa, alusvaatteet, vanhat kirjeet, Saimaa-aski, sotilaan koko vähäinen omaisuus. Valokuvakamera oli onneksi ehjä, koska Solmu oli puoli tuntia ennen kranaatin iskeytymistä ottanut sen kaasunaamarikoteloonsa. Hän oli aikonut ottaa valokuvia lepotauon aikana. Solmun 16.8.1941 päiväämä ”Luettelo palaneista tavaroista” on säilynyt. Se on pieni, muistivihkosta repäisty sivu.

Solmu ehti päivän mittaan kirjoittaa isälleen kirjeen, jossa kertoi repun menettämisestä. Solmu kirjoittaa lopuksi: ”Suurin toivomme on, että sota loppuisi pian. En ole milloinkaan osannut kuvitellakaan, että sota olisi näin kurjaa”.

Tähän kirjeeseen ja kuoren päälle isä-Hovinen on kirjoittanut: Viimeinen kirje pojalta. 20-vuotias alikersantti Solmu Johannes Hovinen kaatui pian kirjeen laatimisen jälkeen.

Oppilas Matti Ropponen on lähettänyt Juho Hoviselle Niinisalossa itsenäisyyspäivänä 6.12.1941 päivätyn kirjeen, jossa hän kuvailee tapauksen: ”Solmu oli kranaatinheittimen tuliaseman lähellä pellon laidassa kirjoittamassa kirjettä. Paikalla oli myös korpraali Huttunen, viestialiupseerimme ja eräs heitinmies. Raskaan heittimen ammus osui poikien keskelle. Kaikki kolme saivat surmansa”.

Suomen ainutlaatuinen järjestelmä toimitti kaikki sankarivainajat kotiseudun multiin. Kaatuneitten evakuointikeskus lähetti Solmun ruumiin Jyväskylän asemalle 20.8.1941. Solmu lepää Korpilahden sankarihautausmaalla. Hautajaiskuvissa näkyy käytävän molemmin puolin pitkä rivi tuo-reita hautoja. Kaikkiaan sota vei 25 Putkilahden poikaa.

Kauppias Juho Hovinen Solmu-pojan haudalla kesällä 1942

Aikanaan Solmun haitari, kamera, kello ja lompakko tulivat postissa Putkilahteen. Mukana oli himmeällä lyijykynällä kirjoitettu kirje:

Rintamalla 19.8.1941
Arvoisa kauppias.
Lähetän tässä tämän poikanne pelin sinne koska hän ei ehtinyt sitä itse lähettämään. Te kai tiedätte jo miten ikävästi Solmun on käynyt. Olin hänen tovereitaan ja olen muuten kotoisin sieltä Korpilahdelta ja siksi hän jätti haitarinsa minun kuormaani koska olin hevosmiehenä. Täällä on myöskin hänen kellonsa ja rahapussinsa, toivottavasti ne pysyivät eheinä matkalla.

Niin Herra yksin tietää meidän kohtalomme ja hänen ajatuksensa ovat muuttumattomat. Poikanne oli parhaita joukosta, kaikkien kaveri ja pidetty niin päällystön kuin miestenkin seurassa. Hän sai uhrata kalleimpansa isänmaan edestä. Syvään suruunne osaa ottaen
Stm Virtanen Juho

Putkilahdessa Solmun entisen kesäkämpän seinän vieressä oli Hovisten lipputanko. Olin jo pikkupoikana isoisäni Pappa -Hovisen apuna pitämässä Suomen lippua kun hän kiinnitti sitä naruun ja hilasi ylös salkoon. Tilaisuus oli lähes pyhä rituaali, ei saanut puhua eikä lippu saanut hipaistakaan maata. Noston jälkeen lippua piti vakavana katsoa hetki. Itsenäisyyspäivän räntäsateessa se ei aina tuntunut mukavalta. Vanhempana ymmärrän Pappaa paremmin. Hän oli iäkäs mies ja elänyt suurimman osan elämästään Venäjän vallan alla. Kyllä se itsenäisyyspäivän lippu aina nostettiin myös sankarina kaatuneen pojan kunniaksi.

TAPANI ITÄRANTA
KUVAT: TAPANI ITÄRANNAN ARKISTO

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 3/maaliskuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke