www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Solmu kanootissa

Solmu Hovinen, melkein 18-vuotias, kirjoitti kesällä 1938 kylän tapahtumista pieneen mustakantiseen vihkoon. Hän arveli, että käsiala paranee, kun säännöllisesti tekee muistiinpanoja.

Tässä Solmun päiväkirjan kertomaa perjantaina, 8 pnä heinäkuuta 1938:

Olen nyt kanootissani ja purjehdin Masaliinin rantaa kohti kovassa länsituulessa. Aurinko paistaa niin lämpimästi, että vallan! Tämä kevät on ollut aivan syksyn tuntuista ja siitä tulee neljä viikkoa kun viimeksi uin. Koivuniemen koivut kohisevat kovasti tuulessa ja tuuli purtta keinuttaa. Niemelän heinäpellolla ajetaan heinää nurin. Peräsin narisee tuulessa ja lippu paukkuu.

Oksanen on tehnyt kioskin Seurantaloa vastapäätä ja taitaa siinä kauppa käydä. Irja siellä on ollut myymässä ja joskus Oksanen itse. Ensi kerran se oli auki 5.7.1938. Keskiviikkona oli urheiluseuran talkoonjuonti - ilta. Paljon niitä karttui ihmisiä, vaikka alku näytti perin autiolta. Sota-Paavo oli tullut Jämsästä Oksasen autossa ja otti Korpilahdelta osuuskaupasta Kirstin ja 2 muuta neitiä autoonsa ja ajoi tänne. Ei ne kaksi vierasta tyttöä olleet paljon minkään näköisiä, kuuluivat olevan Kirstin virkasisaria.

Solmu kanootissa

Nyt on kanootti Masaliinin rannassa, joten täytyy lähteä vastatuuleen. Mutta ei oikein viitsi sillä lahti on melkein lumivalkoinen. Aallot keinuttavat hauskasti kanoottia, mutta paha tässä on kirjoittaa. Lähden nyt kuitenkin Niemelän rantaan, kuten Pynnönen sanoo. Jaa Pynnönen, niin hänhän on tätä nykyä saatellut Mattilan Saaraa ja Saara on mielellään P:n seurassa.

Viime pyhänä oli Tammisuojassa ”Tukkijoella”, ja olin minäkin siellä. Väkeä oli paljon, istumapaikat loppuunmyyty ja seisojia seinävieret täynnä. Tuli sinne Peuhan autolla Pynnönen ja Saara sekä Mirkku ja Kauko. Kyllä oli aika hauska näytelmä. Saarisen Väinö ja minä läksimme pois kun tanssi alkoi ja ajoimme ”Bolsuun” jossa kerkesimme olla noin 10 minuuttia. Sitten ajoimme Harjulan tiehaarassa olevaan maitokoppiin ja otimme vastaan ohimarssin. Työväillä oli ollut soutua ja köydenvetoakin ym. alkuillasta. Ensi sunnuntaina on lottien iltamat ja siellä näytelmä ”Uusia lottia”, mutta se voi mennä yhtä huonosti kuin urheiluseuran kappale helluntaina. Koulun Erkki läksi Lappeenrantaan 30.6. -38.

Taas ollaan rannalla kohta ja aallot keinuttavat kovasti. Kesävieraita on täällä jo vähän. Hiedassa Lyydi, Johnson, Sirkka, Hannele, rouva Heinonen, Kerama ja eräs neiti tai rouva mikä lie, Heinonen ei ole vielä tullut. Sepällä on Toini ja Mirkku sekä Juhani ja Mamma.

Minulla ei ole vielä valokuvakonetta vaikka jo on kohta heinäkuukin puolessa. Minun piti nimittäin saada se jo kesäkuussa. Alan tuntea itseni vähän merikipeäksi, joten on parasta lähteä melomaan kotiin. Tässä kanootissa on muuten ihanteellinen lukupaikka, kirjoittaa on vähän paha, sen kai näkee kirjoituksestakin. Sepän pihassa näkyvät olevan verkkokeinussa ja nurmikolla.

Kello on 23.15 ja minä itse olen sängyssäni kylelläni ja kirjoitan. Lottien kappaleenharjoitus oli tänä iltana ja se loppui äsken. Voitto Salmela oli ohjaamassa ja Siiri Rantanen kuiskaamassa. Minä vein hanurini talolle ja säestin Pentti Reinaa. Esitämme 2 laulua, Seiskarin valssi ja Kahden keinulla. Olen vähän epävarma molemmissa, mutta kai sitä sentään pärjätään.

Mattilan Saara ja minä olimme vähän sotajalalla ja minä koetin liata Saaraa kosmokseen ja hän minua nokeen. Lähtiessä teimme sentään aselevon. Mattilan Hilkka oli viime keskiviikkona minun kanssani sotajalalla ja heitti minun päälleni puoli ämpäriä vettä ja Pentti sai myös housuntas-kunsa täyteen.

Kysyin tänään isältä, milloin saan valokuvakoneen ja hän ei sanonut tietävänsä sitä. Kylläpähän minä ostan Kauko Masalii-nilta sen koneen, että voisin tienata rahaa parempaan. Kaukon kone on laatikkokamera ja peltinen kuori.

Täytyy kohta lopettaa että kerkiää vähän nukkua. Kukkamaljakossa on päivänkukkia, talvikkia ja lehdokkia, jotka tuoksuvat aika hyvälle. Kello onkin ehtinyt ajassa 23.35, jotenka lausun hyvää yötä ja sammutan kynttilän.

TEKSTI SOLMU HOVISEN PÄIVÄKIRJASTA
KUVAT Tapani Itärannan arkisto

Irja Virtanen, o.s. Oksanen, kahvilayrittäjä Eino Oksasen tytär
Sota-Paavo, Paavo Salo
Kirsti, Kirsti Ruth
Pynnönen, Otto Pynnönen
Kauko, Kauko Masalin
Bolsu, Putkilahden työväentalo
Koulun Erkki, opettaja Rauha Aulaksen poika
Hieta, Heinosten kesäpaikka Korospohjassa
Hiedan Lyydi, Lyydia Hovinen, kauppias Hovisen sisar, Heinosten palvelijatar
Johnson, Fanny Johnson Helsingistä
Kerama, Aune Kerama, o.s. Johnson, Fanny Johnsonin tytär
Rouva Heinonen, Fanny Heinonen, Fanny Johnsonin tytär
Sirkka, Fanny Heinosen tytär
Hannele, Fanny Heinosen tytär
Heinonen, Arvo Heinonen, Sirkan ja Hannelen isä
Toini, Mirkku, Juhani, Mamma, Sepän vieraita
Seppä, sijaitsi Peräkaupan ja Koskisen välissä

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke