| |||||||
|
|||||||
Yhä ylös yrittää Annikki – ja lopulta onnistuu!Eräänä alkukesän aamuna heräsi Rantalaisen Annikki hiestä märkänä merkilliseen uneen. Hän kertoi painajaisensa julki Rupan terassilla ja anoi apujoukkoja seurakseen ja turvakseen. Unessa hän nimittäin kapusi siivitettynä peikkona lapsuutensa pers- ja suksimäen Kettuvuoren rinnettä ylös ja alas.No eihän sitä voi sinne yksin päästää, hyrisi aina vastuullinen seurakunta onnellisen tietämättömänä tulevista koettelemuksista. Sovitulla kellonlyömällä saapuivat Annikki ja bysthållare- (pystyssä pitävä) ryhmä kuka mitenkin Virranpuodin pihaan, josta jatkettiin autoilla vuoren juurelle. Alkukesän aurinko lämmitti mieltä ja varsinkin otsaa, jota hyttyset ja paarmat jo ennen varsinaiseen koetukseen ryhtymistä pitivät omanaan - sääli reunatukkaisia. Herapohjantiellä kokoonnuttiin ryhmäkuvaan. Paikalla oli RuppaPupin Vuorillekiipeämis- klupin kovakuntoisin porukka, nopeimmat nousijat. Joukossa ainakin kaksi yli 3000 metrissä käynyttä. Vuorillekiipeämisklupin terävin kärki, vas. Eevis Hautala, Ville Hurskainen, Tane Rantalainen, Elina Rantalainen, Annikki Rantalainen, Anneli Lång. Edessä Simo ja Anni Hurskainen, Maija Hurskainen, Hande Orell, Heli Oivo ja Topi Hautala.
Kuvan otti Hannu Hurskainen 29.6.2011 tasan kello 11:29:45.
Ja eikun yhä jyrkkenevälle polulle kohti upeita maisemia ja heikkenevää happisaturaatiota (aiheuttaa mm harhaisuutta).
Annikin neliveto oli oivallinen innovaatio
ja se mahdollisti reumapotilaan nousun
tukiryhmän tahdissa.
Joukon nuorimmat, Anni ja Simo, ilkkuivat tietysti ylhäällä paljon ennen pääjoukkoa.
Kettuvuoren
laki on peräti 160 metriä merenpintaaja
80 m Virranpuodin parkkipaikka korkeammalla
ja laelta näkyvä maisema on
koristanut Kansakoulun maantiedon kirjan
sivua 35, vuodelta 1937.
Ylös pääsi siis myös Annikki, eikä edes viimeisenä.
Vuorillekiipeämisklupi huikopalalla
Lieko ollut huikopalan vai näennäisen helposti tapahtuneen perillepääsyn aikaansaaman euforian tulosta, kun istuuduttuaan Annikki parahti: ”Tiedän kyllä vielä korkeamman paikan!!” Tukiryhmä yritti tukeutua toisiinsa, keskittyä näkkileipiinsä, räplätä kameraa tai kiikarikoteloa ja näin saada Annikki unohtamaan juuri sanomansa. ”Se on silläkeinoin tässä lähellä, sillänsä. Pari kilometriä vaan Housuvuorelle. Autolla pääsee ihan viereen.” Vai Housuvuorelle? Anni alkoi parkua ja Anneli hapuili virkistystä. Jos olisi oltu työsuhteessa, olisi tässä vaiheessa aloitettu voimakas edunvalvonta, mutta mitä tekee bysthållare-porukka? Pakkaa eväänsä ja seuraa vaiti zombina loikkivaa keulakuvaansa alas Kettuvuoren rinnettä.
Nopea laskeutuminen paukkui tärykalvoissa
ja vaelluskengättömien nilkoissa,
kunnes paukkuivat autojen ovet.
Pian ohitti autoletka Putkilahden urheilupyhätön, jonka tiilimurskalla hurmioitunut oppaamme löi 50-60-luvun vaihteessa muut keskisuomalaisneitoset mennen tullen mm. 1oo m juoksussa, lentävänä lauseenaan maalinauhan katkaisun ja rintaliivin olkaimien paukuttelun jälkeen: ”Figurat sai taas kyytiä!” Samalla peräänantamattomalla vimmalla, jolla hän teinitähtenä metsästi voittoja legendaarista Helsingin Eläintarhaa myöten, piiskasi hän nyt ryhmäänsä Housuvuorelle. Letka pysähtyi kuin sattumalta kutakuinkin oikeaan kohtaan metsäautotien varteen. Auton ovien avaus löi helteellä päin naamaa kuin vihta savusaunassa. Vihdan lehtinä tässä tapauksessa erityyppiset herhiläiset. Olimme selvästi tulleet hevospaarmojen asuinalueelle toivottuina vieraina. Vauhkona varsana hyörii jaloissa 5-vuotias Simo, joka säntäsi metsän suojaan avoimelta aurinkoiselta tieltä.
TÄSSÄ VAIHEESSA TAPAHTUI
HOUSUTORPAN NOPEAN LÖYTÄMISEN
KANNALTA KARKEA VIRHE!!
HOUSUTORPALLE PIKKU-SIMON
VIITOITTAMAA TIETÄ. Torpan seinää vasten otetusta ryhmäkuvasta puuttuvat Simo ja Ville, jotka lähtivät paluumatkalle ennen muita. Sensijaan Anni ja Maija jäivät suosiolla autoon ja varjoon muiden kontatessa metsässä. Housutorppa on 111 m Päijänteen pintaa korkeammalla oleva pikkuruinen talo, joka on 1947 yhteisvoimin rakennettu matkakohteeksi Oittilan Uusitalon (nyk. Villa Caven) vanhan aitan hirsistä. Minne äiti edellä, sinne tyttö perässä.
Annikin äiti Saara (ikkunassa) on opastanut torpalle Aune ja Putte Kasurisen.
Hieno välähdys 50-luvun rantamuodista.
Torpan
pihasta aukeaa mykistävän kaunis kansallismaisema
länteen yli Ylisjärven.
Pystyssä pitävää ryhmää ei mykistänyt niinkään maisema, vaan nousun ja helteen aiheuttama hengenahdistus yhdistettynä paarmojen hyökkäysten torjuntaläiskeeseen.
Minne äiti edellä, sinne tyttö perässä.
Vielä kuittaus vieraskirjaan ja hulluutta hipova kiipeilyurakka alkoi olla pulkassa ...no ei aivan. Koko riehuminenhan sai alkunsa Annikin enneunesta, jota oli ruvettava joukolla toteuttamaan. Kun kliimaksi oli ohi, tuli Annikille morkkis; hän oli metsiin ja vaarallisiin vuoristo-olosuhteisiin houkutellut pahaa-aavistamattoman ystäväryhmän, joka ei hennonnut tilanteen tullen sanoa: riittää jo!
KIIPIJÄJOUKKO, JOKA EI OSANNUT
SANOA EI
Villa Cavenin korkeassa pirtissä oli
tarjolla kaikille kaikkea - kuin unessa - ja
mikä parasta, uneksija-Annikin piikkiin.
Kiitos Annikki, kiipeäminen kanssasi oli mieltä ylentävä kokemus.
TEKSTI HANNU HURSKAINEN [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 9/syyskuu 2011] |
|