www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Virran Puotiin saapuu Virranpoika

Syksyn saapuessa korviimme kantautui tieto, että Virran Puoti oli sulkenut ovensa. Pitkäaikainen, sanoisinko ”legenda jo toimiessaan, ehkäpä jopa ”perinne” kylällä päättyi.

Muutosten tuulet olivat jo kuluneena kesänä tarttuneet meihinkin täällä Pohjois-Karjalassa ja mieheni, ”kauppias-Jukka” halusi ja toivoi uusia ”tuulia” purjeisiin.

Usein olimme puhuneet paluusta kotikunnaille, Keski-Suomeen ja kuinka joka kerta kun pääsimme Jyväskylän ”sille puolen” oli tuo tunne; olemme palanneet kotiin.

Viesti ystäviltämme Korpilahdelta saapui lokakuisena torstai-iltana; Putkilahden kauppa kaipasi kauppiasta! Me kaipasimme takaisin sinne, mistä olemme kerran lähteneet ja mieheni pääsisi kanssani harjoittamaan taas ammattiaan, mihin hänet on ”luotu”. Hän toimi myymäläauto kauppiaana Pohjois-Karjalan Outokummussa. Kauppa-auto jatkaa omaa matkaansa nyt täällä ja me jatkamme omaamme Putkilahdessa.

Kerroin miehelleni kyläkauppiaan mahdollisuudesta ja innostuksen kipinä näkyi heti Jukan silmissä. Tuo legendaarinen Virran Puoti ja Pekka Salonen olivat miehelleni tuttuja.

Soitto Pekalle ja sopiminen tapaamisesta Putkilahden kyläkaupalla tapahtui nopeasti, heti lauantaiksi. Sopimuksiin päästiin ongelmitta ja niin Virran Puodin kuin meidänkin tulevaisuutemme oli sinetöity. Kyläkauppa heräisi uudelleen eloon kauppana kaikille, kaupan alkuperäisen ”hengen” mukaan: asiakkaita palvelevana päivittäisten elintarvikkeiden ja tavaroiden myyntipisteenä, kyläläisten tapaamispaikkana, ostosten ohessa.

Virran Puoti muuttuu Virranpojaksi. Mieheni Jukka Tapiola, Muuramesta kotoisin, Muuramejoen lähettyviltä, on Jukka vaan – niin kuin hän itse sanoo. Virranpoika saapuu virran rannalla olevaan kauppaan. Minä, Pirkko Tapiola ent. Takala, Pirkko vaan, olen Korpilahdelta, Päijänteen rannalta ja Korpijoen läheltä.

Pirkko ja Jukka Tapiola

Elämänvirta on kuljettanut monien vaiheiden kautta meidät yhteen ja nyt takaisin synnyinseuduillemme, rakastamaamme työhön.

Toivomme teidän tulevan tutustumaan Virranpoikaan, kertomaan toiveistanne ja odotuksistanne kyläkauppaa koskien. Yhdessä teemme sen mahdolliseksi, jotta kaupan elämänvirta virtaisi vielä pitkään tulevaisuudessa Putkilahden kylällä. Tavoitteena on avata kauppa helmikuussa. Tarkkaa päivämäärää ei vielä ole, mutta palataan asiaan joulun jälkeen.

PIRKKO JA JUKKA TAPIOLA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke