www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kohtaaminen Metsän Kuninkaan kanssa

Huhtikuinen lauantai-ilta, tarkalleen huhtikuun 20. päivä. Ajelen töistä Korpilahdelta kotiin Putkilahteen omissa ajatuksissani kelaten vielä mielessäni juuri päättyneen työpäivän tapahtumia. Kello on vähän yli 10 ja aurinko on laskenut mailleen noin tunti sitten. Pimeys laskeutuu melkein silmissä; vielä äsken kirkolta lähtiessäni näin katsella maisemia, mutta nyt vain auton valokeila valaisee edessä olevaa tuttua, mutta pimeää tietä.

Yht´äkkiä lasketellessani alas Taipaleenharjun mäkeä valpastun mietteistäni. Eteeni aivan auton valokeilan rajamaille ilmestyy Päijänteen rannan suunnasta tumma hahmo. Hirvi? Olen vuosien mittaan muutaman kerran onnistunut näkemään hirven tien päällä ja se on aina sykähdyttävä näky; onhan hirvi uljas eläin.

Ajan varovasti lähemmäksi, enhän halua pelottaa eläintä pois.

Äkkiä huomaan, että kyseessä ei olekaan hirvi, sehän on, sehän on...!

Eläin lähtee juosta jolkottelemaan edessäni auton valokeilassa ja minä sydän pamppaillen autolla perässä. Välillä se vilkaisee taakseen ikään kuin varmistaakseen, seuraanko sitä edelleen. Kännykkä on jossain taskuni pohjalla, mutta en halua keskeyttää tuota upeaa hetkeä taskujen kaivelemisen ja kännykän kameran etsimisen takia vaan päätän ikuistaa hetken ainoastaan muistojeni filmille. Noin 30-40 metrin juoksun jälkeen kohtaaminen on ohi: eläin loikkaa tien penkalle vain noin 20 metrin päässä minusta ja katoaa synkkään metsään, hyvä ettei hyppää suoraan tien varren somisteena olevalle maitolavalle.

Sydän pamppaillen pysäytän auton seuraavaan tienhaaraan ja kaivan nyt sen kännykän taskustani. Täytyy tunnustaa, että ajon jatkamisesta ei heti tulisikaan mitään, niin kovasti polveni lyövät kiihtymyksestä loukkua. Soitan tohkeissani ensin kotiin ja sitten vielä Autioniemen Jormalle kertoakseni kohtaamisesta: Olen juuri nähnyt Otson, Mesikämmenen, Kontion, Metsän Kuninkaan, Metsän Omenan, Nallen, millä kaikilla nimillä sitä kutsutaankaan. Vain yksi nimityshän on taian mukaan kielletty; jos sitä kutsuu karhuksi, se tulee joka kutsumakerralla viisi metriä lähemmäksi nimittelijäänsä. Toisaalta, eipä minulla olisi mitään sen lähestymistä vastaankaan niin kauan kuin olen turvallisesti autossa...

Seuraavana päivänä Autioniemen Jorma käy vielä mittaamassa karhun jäljet tien penkan viimeisten lumien päältä. Hän saa etutassun leveydeksi 14 cm, mikä hänen mukaansa kielii siitä, että kyseessä on ollut joko iso naaras tai pieni uroskarhu. Itsekin käyn vielä päivänvalossa varmistamassa jäljet: Siinä ne näkyvät penkalla, kohtaaminen ei todellakaan ollut unta tai kuvitelmaa!

TEKSTI RIITTA HAKANEN
ARKISTOKUVA: WIKIMEDIA

Asiasta Jorman kanssa keskustellessani hän kertoi, että samana viikonloppuna oli mitattu myös 16 sentin levyiset karhun jäljet Tarpilanmutkassa, joka sijaitsee Vaarunvuoren Putkilahden puoleisella laidalla. Samoin kevään aikana on saatu jälkihavaintoja Päiväkunta-Yläsydänmaa -akselilla liikkuvasta karhusta.

Jorma ottaa petoyhdysmiehenä mielellään vastaan ilmoituksia myös uusista suurpetohavainnoista, puh. (0400) 414953.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2013]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke