www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Juhannusaatto 1938

Johan taas syttyi muuntajakin palamaan, mutta saatiin alkuunsa tukehtumaan. Siitä kiitos ripeästi toimivalle Oksaselle. Sama salama, joka sytytti tämän muuntajan, sytytti myöskin Heinosniemellä muuntajan ja se taisi palaa pohjiaan myöten, kuten tarina kulkee. Ei mennyt sähkö täällä epäkuntoon, joten on toivo, että saamme kuulla juhannusyön ratoksi ohjelmaa radiosta.

Liput ovat jo kohonneet salkoihin kaiketi kaikkialla, meillä – siis koululla – salko makaa maassa pitkin pituuttaan. Ei ennemmin uskottu, että salon jalka sairastaa ja parannushommat aloitettiin liian myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Vanha koulu komeilee uudella värillään. Minun silmääni hivelisi vieläkin hiukan tummemmat ikkunapuitteet, vaikka suuri yleisö pitää noitakin liian tummina.

Saapa nähdä näkyykö yhtään kokkoa tänä iltana.

Muuntaja olisi ollut kyllä liian komea kokoksi. (RA)

Kesäk 24 Sataa taas vesiä, oli keskipäivällä pieni tauko, että pääsi Korpilahdelta tänne ”Vespuolelle”. Pyörällä (oikeastaan pyörillä, kaksihan niitä on aina yhdessä sellaisessa) tulin; keuhkot saivat raitista ja rahakukkaron saldo pysyi muuttumattomana. Täällä on iltamatkin ja Eevakin on tullut Putkilahteen. ”Eevat” onkin täällä vähissä ollut niin ettei yksi lisäys tee pahaa.

(Saku)

Rauha Aulaksen ”Jokamiehen päiväkirjat” Tapio Leinon arkistot

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2013]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke