Italianon koulutusta Putkilahden pelloilla

Metsästysretkillä syntyy usein leikkimielistä väittelyä, kumpi on parempi Suomen oloissa, seisova kanakoira vai kaikkien tuntema pystykorva. Se on mielenkiintoista pohdittavaa niin koiramiesten kuin koirattomienkin metsästäjien tavatessa toisiaan jahdin merkeissä. Molemmilla koiratyypeillä on omat piirteensä ja ominaisuutensa, kummallakin on vankkumattomat kannattajansa. Koiran ollessa kuitenkin jahtimiehen paras kaveri on kysymystä lähestyttävä varoen ja käyttöajatuksen kautta. Jokin aika sitten ilmestyneessä Kieppi- lehdessä oli tilasto, joka kuvasi kuinka kauan ja pitkään metsästäjä keskimäärin joutuu liikkumaan ennen kuin hän saa saalista. Koirattomalle metsästäjälle oli laskettu koko maata kattavana tilastona 19,9 km ja ajallisesti se vaati metsällä oloa 2,7 vrk. Haukkuvan lintukoiran vastaavat luvut olivat 25,9 km ja 3,6 vrk ja seisovalla lintukoiralla piti kävellä 17,9 km ja olla metsällä 2,3 vrk. Nämä olivat keskiarvoja ja kuvastavat, ettei metsällä voi liikkua pelkästään riistan kiilto silmissä, vaan harrastuksesta tulee nauttia muutoinkin, iloita luonnosta ja liikunnasta.

Seisova lintukoira hakee saaliinsa ilmavainun, kuulon ja maassa olevien jälkien perusteella. Koiran jähmettyessä seisontaan lintu on yleensä vain 10-20 metrin päässä koirasta maastoutuneena maassa. Koiran geneettiseen ominaisuuteen kuuluu, että se ikään kuin painostaa linnun paikalleen, ja molemmat ovat liikkumatta. Metsästäjän tullessa koiran luo hän komentaa koiralle ”Aja”, jolloin koira syöksähtää lintua kohden ja karkottaa sen ilmaan. Jos onni on myötä, ja metsästäjä pystyy ampumaan linnun, saadaan saalista reppuun. Helpommin sanottu kuin tehty!

Suomalaisessa peitteisessä maastossa ja tiheässä metsässä metsästys seisovalla koiralla on todella haasteellista. Koira onkin parhaimmillaan tuntureilla ja aukeilla soilla riekkojahdissa sekä niityillä ja pelloilla fasaani- ja peltopyyjahdissa. Saaliiksi voi myös tulla joskus lehtokurppa. Metson, teeren ja pyyn henkiinjäämisen edellytys on pakoonlentorefleksi, joka laukeaa oksan risahduksesta, metsästäjän tai aseen liikkeestä, yleensä siis erittäin helposti metsässä syntyvästä poikkeavasta äänestä tai liikkeestä. Siksi perinteiset metsiemme kanalinnut ovatkin vain erittäin hyvin koulutetun koiran ja kokeneen metsästäjän saalista. Repussa ei ole sittenkään tungosta!

Suomessa on ollut jo pitkään fasaanien ja peltopyiden kasvatusta seisovien koirien koulutusta varten. Samalla on järjestetty jahteja, joiden saaliin ovat metsästäjät voineet lunastaa itselleen. Se on ollut joko kyläyhteisön, metsästysseuran tai jopa yksittäisten maanviljelijöiden tulonlähteenä.

Kanakoirien koulutus tarvitsee fasaaneja, joiden avulla koira opetetaan toimimaan metsästystilanteessa sekä oikein että turvallisesti. Koiran tulee toimia ohjaajan komentojen mukaisesti, jotta sitä ei metsästystilanteessa vahingoiteta. Seisovaa kanakoiraa ohjataankin metsästystilanteessa pillin sekä koiralle opetettujen käsimerkkien avulla. Kuta paremmin yhteistyö sujuu, sitä turvallisemmin ja luotettavammin metsästystapahtumasta voi niin koiran ohjaaja kuin koirakin nauttia. Muut ominaisuudet, kuten yleinen tottelevaisuus, metsästyksessä tarvittavien koiran ohjailuun kuuluvat merkit sekä saaliin nouto on opetettava. Opetusvaihe kestää koirasta riippuen kahdesta neljään vuotta. Käytännön kokemuksena on, että nartut yleensä oppivat nopeammin kuin urokset. Mistähän sekin johtuu! (kirj. huom.)

Jo pitkään Suomessa olleiden seisojarotujen joukkoon on viime vuosikymmeninä tullut uusia rotuja. Muiden lisäksi Suomeen on tassutellut mm. Italiasta kotoisin oleva spinone. Kookkaana ja vahvana koirana se soveltuu hyvin suomalaiseen maastoon. Näitä koiria Suomessa on tällä hetkellä noin 300 yksilöä ja kanta on hiljalleen kasvamassa. Tällaista Italiasta tuotua nelivuotiasta urosta, Pecche-koiraa koulutettiin Putkilahden pelloilla syksyllä. Kohteena olivat pellolle mukanamme tuodut fasaanit, joiden avulla koulutettiin hakua, seisontaa, aja-komentoa ja noutoa. Koiran kouluttaminen on pitkäaikainen projekti ja kysyy kärsivällisyyttä niin omistajalta kuin koiraltakin. Mutta onnistumisen ilo on molemminpuolinen kun saalis on suussa ja sittemmin isännän repussa.

Kuvassa omistaja Juhani Haapala saa Peccheltä tyylipuhtaan fasaanin luovutuksen.

Pecche lähettää kiitosterveiset maanomistajille, joiden pellon ojista lintuja haettiin!

TEKSTI JA KUVA: OSSI KETTUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2013]