www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Mitä on kulttuuri ?

Kysymys on aiheellinen. Sillä kyseessä ei ole pelkkä harraste, vaan perimmiltään kaikki se toiminta, jonka avulla pyrimme järjestämään elämämme maan kovalla kannikalla mielekkääksi omiemme, koko yhteisömme ja lopulta koko ihmiskunnan hyväksi. Kyse ei siis ole vain henkisestä vaan myös aineellisesta sivistyksestä.

Roomalainen kulttuurivaikuttaja Marcus Tullius Cicero (106–43 eKr.), josta tuli eurooppalaisen humanismin aatteellinen isä, keksi luonnehtia ihmisen henkisiä pyrkimyksiä sanaparilla animi cultura (”hengen viljelys”) tavallaan laajennuksena käsitteelle agri cultura (”pellon viljelys”).

Ciceron rintakuva Madridin Museo del Pradossa (Wikipedia).

Vaikka elämme Pohjan perillä, kulttuurimme kehto on Välimeri. Foinikialaiset loivat kolme tuhatta vuotta sitten sen piiriin kukoistavan kaupan, joka välitti tavaraa idästä länteen ja lännestä itään ja sen ohessa välitti Idän kulttuurisaavutuksia Välimeren rantamille. Tätä tietä saimme kirjaimistomme, kun kreikkalaiset täydensivät pohjoisseemiläisen konsonanttikirjaimiston vokaalimerkeillä ja saivat näin aikaan merkkijärjestelmän, josta kehittyi länteen latinalainen alfabeetti ja aikanaan itään kyrilliset aakkoset.

Kulttuurimme pohja syntyi, kun roomalaiset keksivät siirtää kreikkalaisen kulttuurin arvojen ja muotojen järjestelmänä koko rintaman leveydeltä Roomaan ja latinan kieleen. Syntyi runko, johon Euroopan myöhemmät kansat myöhemmin vartettiin kukin vuorollaan. Kyseessä ei ole tilkkumatto, vaan yhteisen arvomaailman puitteissa uusia mahdollisuuksia tarjoava elävä organismi. Oiva esimerkki on Kalevala, joka toteutti toissa vuosisadalla Euroopan unelman aitoon kansanrunomateriaaliin perustuvasta suureepoksesta ja josta omalle kulttuurillemme tuli tyvi ja latva.

Suomen osalta kyseisen prosessin voi ajoittaa vuosisatoihin 1300 – 1900. Kirjallisuutemme kieliä olivat latina, Euroopan yleiskieli, sekä ruotsi ja suomi. Suomeksi julkaistiin enimmäkseen uskonnollista kirjallisuutta, Raamatun kirjat ja virsiä, myös suomennettuja latinankielisiä Piae cantiones -lauluja.

Kaunokirjallisuutta luotiin ja suomennettiin vain satunnaisesti. Sen lopullinen nousu koettiin meillä 1800-luvulla, kun maamme uutena autonomiana pääsi kehittymään kulttuurin kaikilla tasoilla. Franzén ja Runeberg kohottivat maamme ruotsinkielisen runouden eurooppalaiselle tasolle. Vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla Aleksis Kivi ja Eino Leino tekivät saman suomenkieliselle kirjallisuudelle. Kivi toi suomen kieleen näytelmäkirjallisuuden tragediasta (”Kullervo”) komediaan (”Nummisuutarit”) sekä kirjoitti suuren romaanin, jossa yhtyivät epiikka, lyriikka, dramatiikka ja joka tavallaan käsittää sekä romantiikan ja että realismin antautumatta kuitenkaan ranskalaisen romaanin yhteiskunnallisen realismin vietäväksi.

Eino Leino toi runouden lajit ja tyylit suomeen ja sai runon soimaan äidinkielensä edellyttämällä tavalla. Hän kirjoitti sekä eurooppalaisen perinteen mukaisesti että suomalaisen kansanrunouden pohjalta, milloin mitallisesti, milloin mittaan sitomatta, vapaapoljentoisia säkeitä tai proosarunoa. Esseissään ja pakinoissaan hän viljeli napakkaa ja luontevaa proosaa, joka erottuu edukseen hänen aikalaisistaan.

Vuonna 1900 Euroopan taso oli saavutettu. Kaksikymppisellä Leinolla oli takanaan kuusi runokokoelmaa, jotka ottivat innolla vastaan uuden vuosisadan ja sen tuoman kulttuurimurroksen asettamat haasteet.

Vastaava nousu toteutui myös korkeakulttuurin muilla alueilla. Jean Sibelius kasvoi kansalliselta pohjalta (”Kullervo-sinfonia”) eurooppalaisuuteen ja loi sinfonian, jota on pidetty freudilaisen ajan musiikillisena muistomerkkinä (neljäs sinfonia). Toivo Kuula loi vakuuttavan sävelellisen vastineen Leinon runoudelle.

Seppo Ilmarisen kansa ei jäänyt laiskaksi myöskään rakennus- ja kuvataiteen alalla. Saksalaissyntyinen Carl Ludvig Engel asettui Suomeen ja loi ”kansakuntien joukkoon kohotetulle” Suomelle pääkaupungin, jonka kruunu – Senaatintori – kilpailee kvaliteetissa suuren Pietarin kanssa. Hänen toimistonsa suunnitteli ympäri Suomen niemen kirkkorakennuksia, joissa suomalaisen puusepän taito pääsee oikeuksiinsa – taito, joka oli viettänyt riemuvoittoja jo kansanomaisessa rakennustaiteessa (esim. Petäjäveden kirkko).

Vuosisadanvaihteen kulttuurimurrokseen kuului olennaisesti Jugend, tyylivirtaus, joka ilmensi uutta maailmankuvaa muoto- ja värikokeiluillaan. Sen mestareita arkkitehtuurissa olivat Eliel Saarinen (Kansallismuseo, Helsingin rautatieasema) ja Lars Sonck (Tampereen tuomiokirkko). Edellinen teki myöhemmin loistavan uran Yhdysvalloissa, osittain poikansa Eero Saarisen kanssa, jälkimmäisen luoma Tampereen tuomiokirkko on yksi aikansa merkittävimmistä kirkkorakennuksista, kokonaistaideteos, johon tulivat mukaan myös maalarit Magnus Enckell ja Hugo Simberg.

Maalaustaiteen keskushahmoksi kohosi Akseli Gallen-Kallela, joka Kalevala-aiheisissa maalauksissaan vastasi Sibeliuksen ja Leinon saavutuksia muusisten – Väinämöisen intressipiiriin kuuluvien – taiteiden alalla. Vuosisadanvaihteessa myös suomalaiset naismaalarit kuten Helena Schjerfbeck ja muut loivat suurenmoisia teoksia. – Myöhemmistä arkkitehdeistä Alvar Aalto luetaan 1900-luvun rakennustaiteen (funktionalismin) suurimpiin nimiin.

Kulttuurimme huikea nousu 1800-luvun jälkipuoliskolla ei koskenut vain korkeakulttuuria vaan myös tavallisen ihmisen arkea, kansa- ja oppikoulua, kirjastotoimintaa, vapaaehtoista kansansivistystyötä. Tämä kaikki – jota pinnallinen aikamme ei kenties pidä ”mediaseksikkäänä” – oli silloin ja on yhä se perusta, jota ilman pyramidin huippu ei ole mahdollinen.

Lukutaito oli ollut keskeinen tavoite jo aikaisemmin, mutta nyt kansanopetus haki määrätietoisesti laajenemisen ja nousun mahdollisuutta (kansakouluasetus 1866). Seminaarit, joista ensimmäinen aloitti toimintansa Jyväskylässä 1863, järjestivät opettajien ammatillisen koulutuksen. Se levitti ympäri Suomen niemen nuoria kulttuurivaikuttajia, jotka ymmärsivät roolinsa paljon laajemmin kuin vain luokanopettajina. ”Kansankynttilöistä” suostun puhumaan vain sanan positiivisessa mielessä. Mainitsen heistä yhden, joka vaikutti Putkilahdessa 1911/12 ja kuvasi Ylisjärven näkymää kohti auringonlaskua näin:


       Kajo läntisen laakson kautta
             veen pintaan kuvia loi,
       ja illan nouseva usva
             liki rantoja karkeloi.

Nämä Martti Korpilahden säkeet jatkavat hienoimmalla mahdollisella tavalla Leinon ja Mannisen parasta perinnettä, joka silloin oli vielä aivan tuore.

Martti Korpilahti (Vanhan Korpilahden Kotiseutuyhdistys ry)

Sama kuva sopii oppikoululaitokseen, joka vaivihkaa alkoi opettaa nuoria suomen kielellä (Jyväskylän lyseo 1858 ja Jyväskylän tyttökoulu 1865). Ei vain sivistyneistö vaan myös maanviljelijä- ja työläisperheet ottivat vaarin koulutuksen tarjoamista uusista mahdollisuuksista. Näin ilmenevä sivistystahto oli ratkaiseva syy kulttuurimme nousuun. Muistettava on myös kansankirjastot, joita vuosisadan loppuun mennessä oli syntynyt kokonaista kaksituhatta. Myös nykyajan ihminen pitää mielipidetiedustelujen mukaan kiinni lähikirjastoista, mikä päättäjiemme on syytä ottaa varteen.

Teollisuus ja muu elinkeinoelämä kokivat toissa vuosisadan jälkipuoliskolla merkittävän nousun, jonka jatkoa oma aikamme on. Itse pidän Tampereen koskikeskusta Hämeen sillalta katsottuna yhtenä tämän elämänpiirin hienoimmista monumenteista.

Koska putkilahtiset ovat nykyisin jyväskyläläisiä, heitä on syytä muistuttaa, että koulujen Jyväskylästä tuli 1800-luvun puolivälin paikkeilla merkittävä vastapooli Helsingille Sisä-Suomen järvialueen sivistyksellisenä keskuksena.

Tästä voimme olla ylpeitä. Mutta ylpeitä voimme olla myös koko sivistysperinnöstämme, jonka turvin on hyvä lähteä purjehtimaan kolmannen vuosituhannen ulappaa kohti tuntemattomina kohtaloita.

T E I V A S   O K S A L A

Postscriptum: Koska Aune Turunen jättää – pitkän ja menestyksellisen työrupeaman jälkeen – päätoimittajan tehtävät toisille, käytän tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni häntä suuriarvoisesta kulttuurityöstä minulle rakkaan Putkilahden hyväksi. Yhteistyö hänen kanssaan – aina kun olen päässyt sitä tekemään – on ollut minulle palkitseva kokemus. Idem

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2013]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke