Hän oli jonkinmoinen liikemies. Möi uutta ja vanhaa tavaraa, kuten radioita, polkupyöriä ja osti kanssa, jos isännillä oli jotain tavaraa myydä. Jos joku halusi vanhan kapineensa vaihtaa uuteen, sekin kävi. Oli oikea kiertävä sekatavarakauppa. Oliko hänellä autoa, en oikein varmasti muista, mutta moottorivene hänellä ainakin oli. Sellainen aika iso vene, jossa oli keulassa tilava kajuutta, kaksipyttyinen öljymoottori voimakoneena. Isäni osti siltä Illukalta minulle vähän käytetyn polkupyörän. Kauppa syntyi, kun pyörä oli oikein ruotsalaista laatua, Huksvarna nimeltään ja oikein vankkaa mallia. Kun se kaiken lisäksi oli vielä oikein herkkäkulkuinen, joka todettiin koeajolla ja kun hintakin oli niin halpa. Vielä sitten oli sellainen ehto, että jos ei olla kauppaan tyytyväisiä.

Tuli siinä kaupanteon yhteydessä puheeksi, että kun minäkin nyt saan pyörän, niin me lähdetäänkin veljeni Martin kanssa pyöräretkelle Jämsään. Kun vielä tuli puheeksi, että meillä on täti Vaherissa, jonka luona oli aikomuksemme vierailla. Illukka silloin keksi, että hänellä on ensi viikolla tarkoitus mennä Lahteen käymään. Hänen kyydissä pääsisimme Vaheriin, niin ei tarvitsisi ajaa pyörillä huonoja teitä niin pitkää matkaa. Sovittiin sitten, että maanantaina lähdetään.

Perttulan rannasta sitten maanantaina lähtö tapahtui. Pyörät laitettiin keulakajuuttaan ja siellä oli oikein topatut istuimet meillekin. Ei me siellä kajuutassa maltettu istua, mieluummin katselimme maisemia, kun oli niin kaunis ilmakin.

Kilvensalmesta kun sitten ajoimme Vanhanselän puolelle, alkoi käydä aikamoinen vihuri ja laineet kävivät vaahtopäinä. Tuulen suunta oli suoraan Juokslahden suunnalta, josta oli kaikista pisin holli. Illukka sanoi, että nyt on pojat parasta kun menette tuonne keulakajuuttaan, sillä kun päästään tuonne kauemmas selälle voi se vähän pärskiä vettä laidan yli. Voitte kastua ja kylmäkin voi siinä tuulessa tulla. Niin menimme suojaan ja ovi suljettiin. Oli aikamoinen laitatuuli ja se sai aikaan veneelle semmoisen keikkumisen, että pyörät rupesivat lentelemään laidasta laitaan. Me ei oltu koskaan Päijänteen selkävesillä oltu ja Martti-veli rupesi pelkäämään oikein tosissaan. Hän meinasi mennä puhumaan Illukalle, että ajetaan maihin tai johonkin saaren suojaan, että ei hukuta. Kyllä minäkin pelkäsin ainakin saman verran, mutta äiti oli opettanut aina pahan päivän tullen rukoilemaan Jumalalta apua ja varjelusta ja niin minä tein nytkin ja ihmeellisesti se rauhoitti ja pystyin veljeänikin rauhoittelemaan.

Oven raosta tiirailin Illukan ilmeitä ja puhelin, että ei se näytä yhtään pelkäävän ja kyllä hän varmaan hyvin tietää minkälaisessa myrskyssä tällä veneellä selviää. Niin Marttikin sitten rauhoittui ja piteli vain polkupyöriä, etteivät ikkunat säry, jos pyörän sakara ikkunaan osuisi. Päästiin sitten jo Paatsalon suojaan ja Jämsänniemen ranta antoi suojaa, että vene lopetti keikuttamisen.

Illukka lukitsi peräsimen, sytytti tupakan ja tuli kajuuttaan meidän puheille. Eikö poikia yhtään pelottanut, kun satuttiin tuollaiseen vihuriin, kävi niin pahalta puolelta vielä. Me sitten retevästi vakuuttamaan, että ei pelottanut. Ei Illukka varmaan uskonut, kun näki, että Martin naama oli aivan kalpea vieläkin. Vaherin laivalaituri olikin sitten aivan kohta ja me jäimme pyörinemme siihen Illukan jatkaessa matkaansa Lahteen.

Palautelomake