Poimintoja kylälehdestä 2/99

Pääkirjoitus

Kevätriennot kutsuvat

Talvi on taittanut pimeimmän selkänsä ja auringonvalo antanut uutta puhtia elämänmenoon. Kevään hanget kutsuvat talviurheilulajien pariin tai muuten vain nauttimaan talvisesta maisemasta ja ulkoilmasta. Suksiladut ja luistinradat ovat käytettävissä niin Putkilahdessa kuin Tammijärvelläkin. Tammijärvellä on käytettävissä myös iltaisin valaistua latua ja luistinkenttä. Laskiaismäkeen Vaaruun emme tänä vuonna pääse ja sen sijaan Haljaalassa laskiaistiistaina on meno sitäkin villimpää, kun opetellaan uudestaan vanhoja piirileikkejä.

Järvien jäät ovat jo pitkään kutsuneet kalannarraajia ja leikkimieliset sekä tosissaan otettavat pilkkikilpailut kutsuvat eri puolilla maakuntaa. Putkilahden pilkkikisa-avaus tapahtuu maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kilvensalmen alueella. Joukolla mukaan kevätväsymystä karkoittamaan reippaalla liikunnalla !

Kylälehden järjestämässä "Paras lehti/juttu vuodelta 1998" saatiin toimitukseen kolme hyvin perusteltua ja tasavertaista vastausta. Kylälehden toimituskunta päätti jakaa palkinnon kaikkien vastanneiden kesken ja lahjakortit menevät Aino Riikoselle, Kirsti Koskiselle sekä Kirsti Kaunistolle. Kiitos vastauksista !

Kylälehti pyrkii parantamaan niin lehden ulkoista kuin sisäistäkin antiaan toimintakauden aikana. Ulkoisena muutoksena on säännöllinen värin käyttö lehden etusivulla. Sisällön selkeyteen kiinnitetään myös huomiota ja juttujen tekijöitä haetaan aktiivisesti lisää. Putkilahden kylälehden tarkoitus on tiedottaa kylällä tapahtuvista asioista ja kylän kannalta merkityksellisistä kunnallisista ja valtakunnallisista päätöksistä jatkossakin.

Aurinkoista ja reipasta kevättalven alkua

Anne-Maria Perttula

PS ! Muistathan ystävää 14.2. vaikka lähettämällä hänelle kylälehden irtonumeron !

Putkilahti palvelee-liite ilmestyy

Putkilahti palvelee-liite ilmestyy jälleen tämän lehden liitteenä huhti-toukokuussa. Palvelutiedot päivitetään ennen julkaisua mahdollisimman hyvin ajan tasalle. Mikäli löydät viimevuotisesta liitteestä jotain korjattavaa, niin kerro asiasta kylälehden toimitukselle mahdollisimman pian.
Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
2/1999 helmikuu




Kalaretki Putkilahden Ylisjärven vesillä syksyllä 1998 antoi muhkean saaliin. Kuvassa 8,5 kg:n haukea kannattelee Veikko Riikonen ja Osmo Kaitalehto.


Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Kyllä kesä aina talven kylmät maksaa sanoi Myllyn Marja.