Onnistunut Venetsialainen ilta


 Kilvensalmen kehittämishankkeen puitteissa vietetty venetsialainen ilta oli erittäin onnistunut tapahtuma niin järjestäjien kuin osanottajienkin mielestä. Venetsiaan liittyvää vesielementtiä saatiin tunnelmaan sopien taivaalta jonkin verran, mutta se ei iltaa pilannut. Rantakalana maisteltiin muikkua, muurinpohjaletut täydensivät ateriaa ja puffetti tarjosi janoisille juotavaa. Tapahtuman pääorganisaattori Reijo Pynnönen apulaisineen loisti ylpeänä koko illan ja olipa miltei päihittää ilotulituksen loisteen. Tapahtuman järjestelyvastuu pääasiassa oli alueella vapaa-aikaansa viettävien asukkaiden harteilla. Iltaan oli saatu mahtumaan monenlaista kilpailua ja leikkimielistä voimainkoetusta. Illan juonto oli ammattitaitoisen toimittajan Eero Peltosen (Radio Keski-Suomi) käsissä. Ranta-alueella nähtiin paikalliset "Myrskyluodon Maija ja Janne" eli Rantojen misis ja mister -99 Aili ja Viimo Salo (kuva alla). Molemmat olivat pukeutuneet vanhan ajan kalastajien asuihin ja Ailin kertoman mukaan ikää vaatetukseen liittyvillä osioilla oli enemmän kuin heillä yhteen laskettuna. Koko illan tuotto n. 6500 mk tullaan käyttämään Kilvensalmen alueen kehittämishankkeen eteenpäin viemiseen.
 
 

Tuloksia illan kisoista:

Onkikilpailu:
1. Pirjo Lylymäki  43 p
2. Raili Ahonen  40 p
3. Niilo Ahonen 34 p
4. Anja Örn
5. Harri Virtanen
6. Janne (Viimo Salo)
7. Maija (Aili Salo)

3-ottelu:
1. Eveliina Kärnä 1281 p
2. Harri Laine    941 p
3. Eija Sairo    805 p

Akankanto:
1. Simola /Nurminen
2. Kärnät
3. Virtaset
4. Peuhat

Perunapussin paino:
1. Tarja Simola 
 
 
 

Etusivulle...
Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
9/1999 syyskuu 


Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Nälkä on tuntematon käsite, sanoi Mikkolan vaari, ison hauen kun rysästä sai.