Kolmen kuukauden seikkailu

Kolme päivää unelmahotellihuoneessa Floridassa, päivän tutustuminen Washingtoniin kävellen kaatosateessa, Atlantan 70-kerroksiset toimistorakennukset, 14-kaistaiset tiet ja satoja liikkeitä sisältävät ostoskeskukset. Tässä asioita, jotka tulevat ensimmäisinä mieleeni viime kesää muistellessani. Olin kolme kuukautta Suomen 4H-liiton  IFYE vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa.

Nousin lentokoneeseen kesäkuun puolivälissä. 11:n tunnin lentokoneessa istumisen jälkeen olin vihdoin perillä maassa, jonne olin jo pitkään haaveillut joskus pääseväni. Ilma tuntui aluksi oudolta. Taivas oli pilvessä, mutta silti oli todella kuumaa ja kosteata. Ensimmäiset pari viikkoa satoikin melkein koko ajan, mutta sitten oli hellettä. Elokuussa melkein kolme viikkoa koko ajan yli 40 astetta lämmintä tuntui välillä tuskaiselta. Onneksi kaikissa taloissa ja autoissa oli hyvät ilmastointilaitteet.

Ensimmäiset neljä päivää vietin kuusi vuotta sitten meillä vierailleen IFYE vaihto-oppilaan Lisa Abercrombien kotona. Sen jälkeen kaikilla USA:-han tulevilla ja USA:-sta lähtevillä IFYE:-illä oli yhteinen valmennus Washing-tonissa, jossa tutustuttiin toisiin vaihto-oppilaisiin, muihin maihin ja saatiin viimehetken ohjeita ja vinkkejä seikkailua varten. Sieltä kukin lensi omaan isäntämaahansa tai -osavaltioonsa, minä Georgiaan. Yhteensä asuin  kolmessa eri  isäntäperheessä kuin perheenjäsenenä. Perheiden suhteen olin onnekas. Kaikki olivat todella mukavia ja sijaitsivat eripuolilla osavaltiota. Ensimmäinen lähellä meren rantaa. Toinen maaseudulla maapähkinöiden ja pellavan viljelyalueella ja kolmas Atlantan esikaupunkialueella. Ohjelmassa oli niin rannalla loikoilua ja persikan poimintaa kuin shoppailua ja erilaisten ruokien maistelua.

Ruokakulttuuri on tosiaankin sellaista kuin täällä ajatellaan. Erilaisia ravintoloita, erityisesti pikaruokaravintoloita, on valtavasti ja niissä syödään usein. Suurimmassa suosiossa hampurilaisravintoloiden jälkeen ovat kiinalaiset ja meksikolaiset ruokapaikat. Kanaa syödään myös todella paljon. Huonona puolena on se, että kaikki ruoat kypsytetään rasvassa tai ne ovat todella makeita. Jälkiruokia eli erilaisia piirakoita ja kakkuja syötiin paljon. Suomalainen salmiakki ei heille maistunut, eikä pulla ollut heidän mielestään yhtään  makeaa. Jotkut söivät sitä ruoan kanssa leipänä tai aamupalaksi hillolla tai suklaalla päällystettynä.
Ensimmäinen 24-tuntia vuorokaudessa auki olevassa ruokakaupassa käynti oli minulle pelkkää ihmettelyä. Ensinnäkin ne olivat monta kertaa suurempia kuin meidän automarketit. Tavaraa löytyi auton varaosista ja huonekaluista vaatteisiin ja ruokaan. Melkein kaikkea ruokaa voi ostaa valmiina tai ainakin puolivalmiina. Leipää, “pullia“ ja keksejä ostettiin säilyketölkin näköisessä pakkauksessa tai muovipaketissa, joka aukaistiin ja valmiit taikinapalat levitettiin pellille ja paistettiin uunissa. Lähes mitä tahansa sai pakkauksissa, joihin sekoitettiin vain vesi tai munia ja keitettiin tai paistettiin. Piirakkapohjatkin ostettiin valmiina kaupasta. 
Amerikkalaisista ihmisistä opin, että he ovat melko laiskoja, kuten edellisestä voi päätellä. Kaiken pitää olla mahdollisimman yksinkertaista ja nopeaa. Jokaisella on myös oma auto. Ja sillä ajetaan kaikkialle. Bussi- tai junayhteyksiä ei ole oikeastaan ollenkaan.  Kierrätystä ei tunneta, lasipurkit, muoviset maitokanisterit, pahvitölkit ja kaikki muu jäte heitetään samaan astiaan. Käsitykseni muuttui myös siinä, että ihmiset eivät kaikki ole rikollisia eivätkä välinpitämättömiä ja kylmiä. He ovat todella ystävällisiä ja huomaavaisia. Ihmiset välittävät toisistaan ja ihan ventovieraidenkin kanssa saatetaan jäädä juttelemaan. Tämä ei kyllä pidä paikkaansa kaikissa suurkaupungeissa, kuten minulle kerrottiin.

Matkani viimeinen seikkailu oli lento takaisin suomeen syyskuun puolivälissä. Washingtonissa oli kova ukkosmyrsky ja kone pääsi nousemaan  kolme ja puoli tuntia myöhässä, jonka takia myöhästyin jatkolennolta Pariisista Helsinkiin. En oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, mutta Pariisissa kaikki jatkolennoiltansa myöhästyneet ohjattiin terminaaliin, jossa saimme uudet lentoliput. Kävi kuitenkin niin, että seuraava lento Helsinkiin lähti seitsemän tunnin päästä! Kun lopulta pääsin soittamaan kotiin, niin vanhempieni olisi jo pitänyt olla lentokentällä vastassa, mutta onneksi heillä oli jostain syystä väärä aika ja olisivat tulleet vasta seuraavana aamuna  minua hakemaan. Seitsemän tunnin aikana ehti yksi Pariisin lentokentän terminaaleista tulla tutuksi. Kun lopulta oli aika päästä lähtemään Suomeen, niin lentokoneemme ei ollutkaan saapunut. Jouduimme odottamaan vielä kaksi tuntia. Viimein olin Suomessa noin kymmenen tuntia alkuperäistä aikaa myöhemmin. Koko kotimatkaan kului  aikaa noin vuorokausi.

Matkani onnistumisesta tahdon kiittää kaikkia tukijoitani. Se oli kaikin puolin upea ja kasvattava kokemus. Kehotankin kaikkia vanhempia kannustamaan lapsiaan lähtemään seikkailuun ja kokeilemaan siipiään maailmalla!

KIRSI NURMINEN
 
 
 

Palautelomake